Mainos

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Teakkia vai ei?

Maanantai iltapäivä ja suunnistin kohti Kirkkonummea. Täällä sijaitsee Espoon Venepalvelu jossa meidän Flying Albatrossi on päivittämässä kansiaan. Kävin kiinnittämässä WC:n letkut ja itse pöntön kiinni runkoon. Samalla veimme täyteen ladatut akut veneeseemme. Nyt odottelemme rauhassa kannen liimaamista jonka jälkeen seuraa sitten vesille laskeminen. Flying Albatross on meidän makuun hivenen vaalea, edellinen veneemme kun oli Mahonki hyttinen ja Teak -kansinen. Tek-Dek on materiaali joka valikoitui veneemme kannelle. Tek-Dek on mielestäni hyvä vaihtoehto oikealle Teak-kannelle. Pinta näyttää ainakin nyt alkuun aivan oikealle puulle eikä harmaannu  kuten oikea puu. Mitä olen ymmärtänyt niin tuo tuntuu viileällä ilmalla lämpöisemmältä ja lämpimällä ilmalla viileämmältä kuin oikea puu. Me valitsimme täydellisen asennuspalvelun kun omaa aikaa tuohon askarteluun ei valitettavasti ollut. Toki tämän pystyy myös asentaa itsekin. Varmaan itselläni olisi mennyt jokin helppo kohde kuten avotila.


Veneen ulkonäkö tulee muuttumaan tämän myötä melko radikaalisti. Samalla veneemme tulee tunnistettavammaksi liikkuessamme rannikkoa edes takaisin. Tässä laitoimme palan avotilan reunukselle ja muutos täysin vaalealle pinnalle oli suuri. Meidän mielestä tuo oli kaunis ja sopii erittäin hyvin ajatuksiimme.

Tässä on takakannen palanen vielä leikkaus paikallaan. Nämä palaset kun on asennettu kansille niin koirienkaan ei tarvitse liukastella kansilla kulkiessaan. Todella hyvän näköinen palanen. Nyt ei jalkojen alla ole liukasta kantta kun toimii ankkuripoikana..... Ankkuri juttuja sitten toisella kertaa. On meinaan sen painava ankkuri jotta tällainen rimpulakin joutuu salille, että jaksaan nostaa ankkurin veteen ja takaisin.



Tässä on sivukansien palat valmiina leikattuina. Tuohon tulee vielä reiät Diesel-, vesi- ja septitankkien korkeille. Nuo korkit asennetaan tuohon Tek-Dek kannen päälle ettei asennus aukot kerää vettä joka hulahtaisi esimerkiksi Diesel tankkiin. Tästä näkee kuinka TEk-Dek myös taipuu haluttuun muotoon. Pituus ja leveyskään eivät aseta suurempia esteitä. Takakannen raidat kulkevat suoraan ja sivu- sekä keulakannen pinnat menevät veneen muotojen mukaan. Vielä siis meidän venekuntamme on tyytyväisiä näkemäänsä. 


Mietin myös tulevan talven veneen säilyttämistä. Täällä voisi olla myös mahdollinen paikka veneellemme. Saa nähdä....

4 kommenttia:

  1. Tervehdys!
    Löysin tänne toisen blogin kautta ja nyt on tämäkin lisätty omiin suosikeihin. Kiva oli löytää jälleen yksi veneilyaiheinen blogi lisää! :)
    Kirkkonummi, entinen kotikunta. Espoon venepalvelu sen sijaan ei ole entuudestaan tuttu, vaan ehkäpä vielä joku päivä meidänkin vanhan Albatrossin kannet saavat siellä uudet, entistä ehommat pinnat. Kunhan ensin lakkaamme köyhtymästä ;)
    Hyvää kevättä ja pian alkavaa uutta veneilykautta!
    t. Ansku
    http://tuultajatyrskyja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, itselläni ei tuo köyhtyminen lopu varmaan koskaan.... Mutta kyllä tuo veneen kunnostaminen on sellaista touhua ettei tarvitse miettiä mihin ne rahansa laittaisi. Lisäsin myös bloginne sivuillemme. Kyllä on kiva kun lukijoita löytää lisää sivuillemme.

      Poista
  2. Hei! Samoin kuin Ansku yllä, minäkin eksyin tänään tänne toisen blogin kautta ja lisäsin blogisi myös heti omalle sivulleni ja lukulistalle. Ihanaa löytää blogi jossa kerrotaan moottoriveneestä =). Espoon venepalvelun palveluksia olemme käyttäneet myös me ja olemme olleet todella tyytyväisiä. Meidän venekunta veneilee hyvin intohimoisesti koko kesän Norjalaisella 25 jakaisella Saga merkkisellä venellä. Kesäisin blogini on melko puhtaasi veneily blogi ja talvisin tulee kirjoiteltua ja kuvattua kaikkea maan ja taivaan välillä =D. Asumme Espoossa, joten voidaan hyvinkin joskus nähdä jollain laiturilla =).
    T: Katinka blogista http://haaveenahyvakuva.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, hienoa että olet päätynyt sivuillemme. Mielellään tapaamme toisia veneilijöitä kauden aikana ja kauden ulkopuolellakin. Vaimon siskon perheellä on Norjalainen Scand. Lisäsin myös bloginne sivuillemme. Kyllä on kiva kun lukijoita löytää lisää sivuillemme.

      Poista