Safire Mökki mainos

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Seikkailu alkakoon / Suuri Meriretki 3


Yrttimaa ja kukkapenkki Flying Albatrossissa

Elämme jänniä aikoja kuomaseni, on todennut eräskin hahmo. Meillä on ollut jänniä aikoja ihan riittämiin. Viime viikolla vaimon lomaillessa olin kahdessa eri muutossa apuna samalla kun illat maalailin kotona ovien pieliä. Lisäksi pakkailin retkeämme varten. Onneksi vaimo oli pakannut suurimman osan veneretkemme vaatteista. Itselle jäi vielä kuitenkin tekemistä. Mm. navigaatiolaitteiden ja akkumonitorin asennukset jotka tein yhdessä Tourimarinen kanssa.


Kävin kaupassa vaimon siskon kanssa. Ostoslista oli huomattavan mittainen. Jaoimme sen eräänä iltana vaimon siskon perheelle ja toisille kavereillemme. Vastaukset olivat erilaiset kumaltakin taholta. Ensimmäiselle veneretkelle lähtijöiltä tuli viesti, Onko kaikki tarpeellista ja näin paljon.... toisilta vastaus olikin sitten jo kokeneen veneretkeilijän, Listastanne puuttuu vielä se ja se. Kyllähän kokemus kaikessa tulee tekemällä.

Vihdoin koitti seikkailuamme edeltävä ilta, Sunnuntai 5.7. Pakkasimme automme täyteen ruokia jotka säilyvät ilman jääkaappia sekä vaatteet ja kumiveneen. Olihan siinä tavaraa taas kerrakseen. Oli Pellegrinoa 10 pulloa ( tarjous Citymarketissa ), limuja sekä mehuja vaikka pienelle varuskunnalle ja paljon muuta. Kumivenettä täyttäessä huomasin unohtaneeni moottorin käynnistystä varten turvalenksun kotiin. Onneksi avulias kanssa veneilijä tuli kyytiini ja antoi lainaksi oman punaisen turvavälineen.

Maanantaina 6.7 oli tuulinen päivä. Siivosimme kotona paikat kuntoon tytärtämme varten. Hän olisi kotona yksin taikka siskonsa kanssa koko kolme viikkoa jotka olisimme merellä. Rantaan tultuamme kamat veneen luokse ja jääkaappiin kaikki mitä sinne kuului. Ja vielä jäi tilaa kaappiin. Meillä on ruokaa mukana kolmeksi - neljäksi päiväksi sekä parin päivän varmuus varasto. Eihän tiedä koskaan tulevista ilmoista. Voi tuulla liikaa taikka olla sumua jolloin eteneminen veneellä ei suju. Teimme pakkauksen yhteydessä päätöksen jäädä omaan kotisatamaan yöksi. Saunoisimme ja pakkaisimme veneemme oikein kunnolla. Ja aamulla sitten pienämmän tuulen tullen matkaan kohti länttä.

Meidän veneen pitää olla kotisatamassa vasta 29.7. Kaverit vaihtuvat matkan aikana toisiin mutta molempien kaveriveneiden kanssa saamme kulkea pitkät pätkät. Meille voi laittaa ehdotuksia paikoista joissa kannattaa poiketa välillä Espoo - Saaristomeri.

Tiistsai 7.7 kello soi kahdeksalta. Mette ja Mio aamu-ulkoilulle, sitten veneen miehistölle aamupala kuten laivakoirillekin. Koneet käynnistimme Albatross / Vilkaasta noin 9:20 ja köydet tämän jälkeen irti. Lähdimme länttä kohti ja ajatuksena saapua Porkkalan niemeen yöksi. Matkan varrella ei satanut juuri ollenkaan mutta tuulta riitti vaikka muille jakaa. Meidän ensimmäinen yöpaikka olisi Nurmijärven alueella. Tämä satama on todella suojainen kaikilta tuulilta. Matkaa satamastamme tänne tuli 17 meripeninkulmaa.  Ja köysien kiinnityksen jälkeen miehistöllä olikin taas nälkä. Kana Fajitas on meillä aina mieluinen ruoka. Jos jotain jää yli niin sen voi syödä seuraavana päivänä ajon aikana lounaaksi ( harvoin jää ).  Ruokailun jälkeen 3,5 km kävelylenkki Porkkalanniemen ulkoilualueella teki hyvää. Kävelyn jälkeen poikamme kalasti taas ja neitimme sulkeutuin ystäviensä seuraan puhelimen välityksellä. Kunne koitti sitten iltapala. Tällä kertaa koeponnistinne vaimon siskon perheen kaasugrillin ja paistoimme makkaroita Feta salaatin kaveriksi. Ja kyllä maittoi hyvältä.

Nyt ei ole myrskystä tietoakaan ja aurinko paistaa kauniisti. Lapset ovat saaneet iltasaduksi pitkän pätkän Harry Potteria ja itse meinaan avata pullon Fresitaa. Tarjoan lasilliset juomaa meille aikuisille meren suurille sankareille.

1 kommentti:

  1. Turvallista ja kaikin puolin oikein mukavaa veneilylomaa teille! Toivotaan että säät ovat suosiolliset ja tuulet maltilliset :)

    VastaaPoista