Sommartider,

Sommartider, hej hej, sommartider

(Sommartider)

Jag känner det är nånting på gång

(Sommartider)

(Sommartider)

Kom och stanna ute natten lång

(Sommartider)

Snurra runt i en stad som glöder,

som viskar: Bli min i natt

Sommartider, hej hej, sommartider

Ge mig din hunger, ge mig din hand

Ge mig allt du vill och allt du kan

Sommartider, hej hej, sommartider

Läppar mot läppar, som tar mig i land

som ger sommartider till varann. ( Written by Gessle, Per Hakan.) 

Hakuvalo toimii peilinäkin...

Nyt on mies kuin Naantalin aurinko. Yhtä hymyä vain. Tiistaina oli mahtava päivä. Aamu alkoi aikaisin ja lämpöisenä. Oli kesän ensimmäinen lomapäivä. Herätys olikin normaalia helpompi kun sai heräta yhtä aikaan vaimon kanssa. Ja tietenkin olla poissa töistä. Toki nousin lähes normaaliin aikaan jotta pääsisimme hakemaan uutta venettämme.

Lähdimme melko aikaisin pihaltamme kera naapurin nuoren miehen. Tämän jälkeen haimme vanhasta veneestä pelastusliivit mukaan ja poimimme vaimon siskon miehen mukaan venerannastamme.  Sitten suuntasimme matkamme kohti Kråkötä.

Perillä veistämöllä Leanina odotti meitä laiturissa. Ajoimme rantaan ja tyhjensimme auton veneen varusteista ja matkan eväistä. Menimme tervehtimään myös Tom Lindströmiä ja kuuntelemaan kuulumiset. Tämän jälkeen sujahdimme FamilyCruiseriimme. Pikaisen venetarkastuksen jälkeen vaimo totesi veneen näyttävän vähintään niin hyvältä kuin muisti. Vaati vielä meitä laittamaan aurinkorasvaa (höh) ja lähti töihin.  Vierestämme lähti Viola kohti kesän seikkailuita, toivottavasti tapaamme vielä kesän aikana.  Olisi se mukava tavata muitakin samoilla veneillä kulkevia seurueita.

Ensimmäistä kertaa veneilin näin idässä. Minua hiukkasen jännitti lähteä uuden veneemme kanssa liikenteeseen täysin tuntemattomille vesille. Mutta olipas kauniit maisemat tuolla Porvoon ja Helsingin välillä. Tosin pari isoa ja rumaa satamaa mahtui matkan varrelle.

Veneillessä meitä helli aurinko ja tuuleton meri. Saimme putputella kotia kohti seitsemän solmun vauhdilla. Paljon oli uusia paikkoja ja vanhoja tuttujakin löytyi. Vuosaaren jälkeen vedet olivat vanhoja kotivesiä. Sijaitsihan ensimmäinen yhteinen veneemme Roihuvuoren rannalla. Villinki Viipurin kivineen oli tuttu nuoruudesta ja melontaretkistä. Hevossalmen silta taas oli tuttu armeija ajoiltani. Suomenlinna, no se on kaikille pääkaupunkilaisille varmasti tuttu, ainakin luokkaretkiltä...

Espoossa Miessaaren selällä pidin hiljaisen hetken kaverini tuhkansirottelu paikalla. Meri oli rauhallinen, lähes peilityyni, toisin kuin vuosi sitten. Muita veneilijöitä ei näkynyt missään. Koskettava tilanne tuli yllättäen, vähän kuin varkain. Mutta joskus se tekee hyvää.

Ja lopulta saavuimme omaan kotisatamaan. Kyllä nyt hymyilyttää.