Safire Mökki mainos

tiistai 22. elokuuta 2017

Arki, mikä ihana tekosyy....


 Arki on saapunut ja koulutkin jo tovin sitten alkaneet. Jotenkin tähän normaaliin elämänrytmiin siirtyminen on joka vuosi hauskaa sekä haastavaa. Lasten treenit ja koulut, meidän aikuisten työt sekä osallistuminen lasten kuljettamisiin sekoittavat rytmiä alkuun. Monesti on helppoa illalla ja viikonloppuna vedota ettei aikaa ole veneilyyn tai muuhunkaan.... Lauantaina iltapäivästä Kipparinna houkutteli minut pyöräilemään Espoon Rantaraittia. Pyöräily on aina kivaa ja olen valitettavasti nyt jättänyt työmatkapyöräilyn väliin. Iltalenkit maistuukin sitten hyvältä.

 Mahdollisuuksia pulahtaa mereen oli taas tarjolla, jätin nämäkin mahdollisuudet käyttämättä. Eräs kaverini onkin aikanaan sanonut minun uivan vain vyötäröstä ylöspäin. Tarkoitti meloessa tehtäviä eskimo käännöksiä. Harvoin meinaan uiskentelen meressä vapaaehtoisesti. Kipparinnakin jätti uimisen väliin. Paljon on maisemat tässä Espoon rannoilla muuttuneet omasta nuoruudesta. Tässäkin olen uinut ennen kuin tämä muuttui uimarannaksi.
Pyöräilymatkaksi tuli "huimat" 15 kilometriä jotka palkittiin saunalla kotiin päästyämme.

 Sunnuntaina aamulla pääsimme vihdoin veneelle. Matkaan nappasin wc:n uuden lattian jota olen askarrellut kotimme kerhohuoneessa. Ja täytyy sanoa että kannatti tehdä tämä uusiksi. Vielä on veneen wc:ssä uusittavaa, ainakin lavuaarin pumppu sekä pumppu mereen... Emme koskaan tule käyttämään tuota mutta ehkä se pitää olla varmuuden vuoksi.

Veneen kanssa toimiessani olen löytänyt itsestäni pienen rakentelijan. Yhden paikan kun saa valmiiksi niin on jo toinen kohde tiedossa. Toivottavasti ehdin aloittaa Planar-veneenlämmittimen asennuksen ennen kuin ilmat vallan muuttuvat syksyisiksi. Olisihan se mukavaa viedä Kipparinna ja lapset syyskuussa nauttimaan Kipparinna syntymäpäivä kakkua merelle lämpimässä veneessä. Olemme useana vuonna nähneet näillä syntymäpäivä veneilyinä hylkeitä ihan Pentalan saaren edustalla.



Nyt sunnuntainen veneilymme vei meidät kiertelemään lähivesiä. Nautimme aallokosta ja tuulesta toisin kuin ollessamme meriretkellämme. Nyt tiesimme tätä jatkuvan vain vähän aikaa. Rysäkarin edustalla oli pienillä purjehtijoilla kilpailut ja pääsimme onneksi turvallisesti heidän ohitse. Mietimme miten he pärjäävät pienillä veneillään tuolla kuitenkin kelvollisessa aallokossa. Olisi joskun mukavaa käydä tutustumassa tuohon Rysäkariin.  No, nyt jatkoimme matkaa Melkille josta käännyimme sitten kohti omaa satamaa. Miessaaren selällä olikin sitten taas pieniä purjehtijoita edessä. Nyt päätimme kiertää heidät Tvijälpin kautta kiertäen. Harvemmin ajelemme täällä ja on hienoa katsella mereltä tuota Rantaraittia.
 Olimme päättäneet syövämme grillipäivällisen  merellä. Nyt Iso-Vasikkasaari sai toimia ruokailupaikkanamme. Monesti on päästävä kauemmaksi satamasta jotta tuntee olevan merellä. Mutta miksi? Täällä olisi paljon nähtävää ja mahdollisuuksia. On näköalatorni, leikkipaikkaa, uimarantaa, useita paikkoja grillaamiseen, kunnolliset laiturit sekä tänne pääsee myöskin veneettömät kaverit saaristoveneen kyydissä.

Nyt grillailimme eteläpäässä olevassa katoksessa ja söimme laiturilla olevan pöydän ääressä. Täältä on maisemat meidän venesatamaan.  Siinä syödessä ilma muuttui pimeämmäksi ja alkoi tekemään sadetta. Köydet irrotettuamme saimmekin sitten päällemme sadekuuron joka kesti siihen kunnes pääsimme satamaamme.  Totesimme nauttineemme tästä lyhyestäkin hetkestä merellä. Miksi pitäisi aina tehdä jotain suurta ja ihmeellistä. Normaali arki on kuitenkin hieno asia jos siitä osaisi nauttia.

No, nautinnosta puhuen. Meillä on talossa "lenkkisauna " jossa meitä käy tiivis äijä ryhmä. Välillä joku tulee ryhmään lisää ja joskus joku poistuu. Nyt meidän " nuoriaikuinen " oli ottanut opiskelupaikan vastaan kaukaa toiselta puolen Suomea. Veneilijä kun hänkin on, niin ajattelimme palkita hänet jalolla juomalla. Ohjeistuksella " nauti kohtuudella ". 

Tämmöinen lenkkisaunakin on osa arkea. Paikka jossa miehet pääsee keskustelemaan mieltä mietityttävistä asioista. Eli meillä pyörii keskustelut saaristossa, veneilyssä jne.

Arki, mikä ihana tekosyy monenlaiselle aivan normaalille toiminnalle. Toki lomallakin hauskaa on mutta lomaa on vain se kuukausi kesässä. Arkea on meillä useimmilla kuitenkin sellaiset 11 kuukautta vuodessa....










2 kommenttia:

  1. Loma on luksusta, mutta kyllä hyvä arki on ihan parasta. Ja sitähän me tosiaankin elämme pääsääntöisesti sen 11 kk vuodesta. Onkin todella tärkeää osata löytää arjen pyörityksen keskellä niitä pieniä ja miksei suurempiakin iloja ja nautintoja :)
    PS. lähisaareen mekin monesti suuntaamme, sillä aina ei tosiaankaan tarvitse ns. mennä merta edemmäs kalaan. Toivotaan että kelit soisivat meille vielä monta veneilyviikonloppua tänä syksynä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelit suosii taatusti meitä.... ajattelimme nauttia veneilystä vielä arkena lokakuun puoleen väliin.

      Poista