Mainos

maanantai 1. lokakuuta 2018

Alavilla mailla hallan vaara....

Päivitettyä venetelinettä
"Perjantaina laiskat virkoo, rutilaiskat lauantaina." - Suomalainen sananparsi 

On vihdoinkin legendaarisen lauseen " alavilla mailla hallan vaara... " aika. Sehän tarkoittaa meille itse kullekin erilaisia asioita. Itselläni kaupunkilais kollilla, tarkoitus koskee lähinnä meidän veneily kauden lopun alkua. Pitäisi harkita oman veneen talviaskareiden aloittamista. Silti on vielä monta monituista asiaa ennen kuin voin keskittyä omiin askareihin. 

Perjantai syyskuun viimeinen viikonloppu koitti. Kipparinna oli viisaasti päättänyt meidän haluavan tarjota apua hänen isälleen. Onhan tuolla appiukon mökillä syksylläkin tekemistä useammallekin ihmiselle. Perjantaina saavuimme jo pimenevään syysiltaan mökin pihalle eikä silloin ollut allekirjoittaneella mitään muuta mielessä kuin.... milloin pääsen nukkumaan. 


Perjantain ja lauantain välinen yö olikin sitten ensimmäinen pakkasyö kesän jälkeen. Ennen nukkumaan menemistä oli ilma painunut selkeästi pakkaselle ja yöllä pakkasta olikin ollut jonkin verran. Komea oli kyllä täällä maalla tähtitaivas. Ei kaupungin valot häirinneet tähtiloistoa. 

Aamu koitti aikanaan ja aamupalapöydässä alkoi meidän nuori kipparin alku kysellä verkkojen laskemisesta ukiltaan. Mutta ennen verkkoja olikin työlistalla paljon muutakin edessä. Muutama puu oli kaatunut tuulissa ja ne piti katkoa ja tuoda metsästä pois, kalusteita piti peitellä ja veneet tyhjentää vedestä. Ja veneestä löytyikin sitten pojalle yllätys. Veneen pohjalla oli jääpinta. 

Onneksi tuo jää saatiin pois helpolla. Tämän jälkeen kokeiltiin veneen korjattua talvisäilytys paikkaa joka näytti toimivalta. Lopulta koitti hetki jota poikanen oli odottanut pitkään, verkkojen laskeminen. Vaatetta lisää päälle ja matka järven selälle alkoi. Suuret olivat odotukset verkoille eikä sunnuntaina tarvinnut pettyä kun verkot nousivat ylös. Kalansaalis oli ihan riittävä ja monipuolinen. Isoja asioita pojalle tällaiset hetket. Olemme niin julmia meidän nuorta kalastajaa kohden, että hän joutui itse perkaamaan kalansa. Apua kuitenkin oli tarjolla. 

Koko viikonloppu oli vallan tehokas, minä laiskana olin herännyt lauantaiksi appiukon avuksi. Hommat saatiin lähes valmiiksi, veneen nostaminen vedestä jäi perinteisesti syyslomaksi. Samoihin aikoihin nousee meidän oma putput veneemme uuden sataman pukeille. 


Sunnuntaina kotiin päästyämme olimme raittiista syysilmasta hiukan väsyneitä. Ja koiramme katosivat kotona sänkyihin nukkumaan. Olivat käpertyneitä päiväpeittojen ja koristetyynyjen lämpöön. Me ihmiset pistimme saunan lämpimäksi ja takkaan tulen.

Tuli hyvä ja lämmin mieli kun olimme saaneet nauttia syksyisestä järvimaisemasta. Vaikka suomalainen sananlasku tuossa alussa laiskuudesta kertoikin niin emme ehdi laiskistumaan kun on avoin mieli. Tekemistä ja erilaisia askareita on tarjolla itsellä ja tuttavilla. Onneksi niin, harrastukset ja työt pitävät mielen virkeinä...

"Mä tahdon kanssas kodin lämpöisen varaavassa takassa kuivaa koivua, oi kulta tulta tasaista" 

tiistai 25. syyskuuta 2018

Syys tuulen viesti

 Jopas aika rientää kun kesä on loppunu. Kirjoittaminen on vaatinut pientä hengähdystaukoa, mutta täällä ollaan taas.
Pitkästä aikaa lähdimme Kipparinnan kanssa kaksistaan veneilemään nyt sunnuntaina. Lapsukaiset katosivat kavereilleen ja jättivät meidät "vanhukset" ihan heitteille. Hiukan meitä jännitti mennä veneelle kun on ollut melkoisia tuulen puhureita sekä sadetta. Mitenkähän se meidän Leanina voisi laiturissa. Onneksi kaikki oli hyvin ja öljyn tarkistuksen jälkeen Perkins käynnistyi taatulla varmuudella.
Kipparinnan hymy leveni oikein isoksi hymyksi kun lähdimme laiturista kohti merta. Lähtiessä tuuli melkoisen reippaasti joten vaati aikamoista suunnittelua liikkeelle lähteminen. Tuuli painoi keulaa kohti sataman pohjukkaa ja akselivetoinen venehän ei ole varsinaisesti mikään ketterä liikkeissään.

Päästyämme Pentalan kohdalle huomasimme Meripelastusseuran aluksen ankkuroituneena särkän tuntumaan ja toisen pienemmän aluksen olevan siinä kyljessä. Ihmettelimme sitä hetken ohi ajaessamme. Sitten noita Meripelastusseuran veneitä alkoi näkymään useampiakin ja päättelimme heillä olevan harjoitukset. Lopullinen varmuus saatiin kun rantauduimme heidän aluksen viereen Stora Herrössö.

Heillä oli mukana kansainvälisiä vieraita harjoituksessa. Ja mahtava ilmaan oli tälläiseen harrastustoimintaan. Minä ja Kipparinna suunnistimme koiriemme kanssa lintutornille ihastelemaan syksyistä merimaisemaa. Jotain niin rauhoittavaa tuossa maisemassa on. Ihan erilainen kuin kesäinen maisema.


Hiukan kävelimme metsässä ja löysin taas itsestäni sen keski-ikäisen miehen. Kuljin eteenpäin katse luotuna maahan. Sieniä oli mukavasti ja muistin äitini innon sienestämiseen. Ja siitä se ajatus sitten lähti... Jos keräisin meille jouluksi suolasienet salaattia varten. Monesti jo jouluna olen toivonut itse tehtyä sienisalaattia, mutta en ole sellaista saanut tehtyä.

Kotimatkalla kiersimme Stora Herrön ympäri ja matkalla tyhjensimme makean veden säiliön. Kesälomalla vene täyteen pakattuna ja tankattuna nopeutemme normaaleilla moottorin kierroksilla oli 6.8-7.2 solmua. Nyt kun polttoaine- sekä vesitankit ovat tyhjiä ja vene tyhjennetty lähes kaikesta tavarasta on nopeus samoilla kierroksilla ihan sama kuin täydellä lastilla. Hämmentävää kun olisin kuvitellut vauhdin lisääntyneen...

Paluumatkalla Kipparinnalla oli aikaa myös maisemien katseluun. Koiramme pitävät veneilyssä juurikin kannella kulkemisesta. Jos ehtisi vielä kerran tai kaksi käymässä veneen kanssa lähisaarissa ennen pitkää kylmää talvea.

tiistai 21. elokuuta 2018

Kesän toivotuin saari... Björkö

"Enkeleitä on, mutta joskus heillä vain ei ole siipiä, ja kutsumme heitä ystäviksi. -tuntematon-"


Olen aivan auttamattoman myöhässä näiden tekstien kanssa. Nyt pääsimme lähtemään heinäkuun puolen välin korvilla Utöstä kohti Björkötä. Helle helli meitäkin ja suuret sinilevä lautat peloittelivat matkalla lapsiamme matkalla Börköhön. Eivät nuo sinilevät varsinaisesti olleet estäneet uintiamme meressä. Aina löytyi jostain niin puhdasta vettä, että uskalismme uimaan.


Lapsemme olivat toivoneet jo keväällä pääsevänsä tänne uimaan ja hyppimään. Ajatus oli tuntunut jo keväällä hyvältä, mutta nyt helteen helliessä ajatus oli vielä parempi. Olisi mahtavaa päästä uimaan järveen tämän "puuroisen" sinilevä meren jälkeen. Toinen mikä motivoi siirtymään kohti täyttä saarta olivat kaverit. Monena vuonna olemme veneilleet yhdessä kaveri-perheen kanssa ja nyt he olivat olleet alkulomansa oikein ulkomailla.




Saavuimme ns. kohteeseen ja saimme paikan keskeltä lahden rantaa. Tänne saapuminen on kuin omaan kotiin tuleminen. Kaunis saari on tarjonnut meille aina läjäpäin hyviä muistoja. Ankkuri tarpeeksi pitkälle ja varovainen lähestyminen rantaan. Saimme apua keulaköysien kanssa ja rantautumisemme onnistui täälläkin hyvin. Hiukan arvelutti ankkurin pitävyys mutta hyvinhän se puri pohjaan kiinni. Olen huomannut ankkuroinnin tulleen paljon turvallisemmaksi kun lisäsimme muutama vuosi sitten neljä metriä ketjua ankkurin kaveriksi.




Ranta sattui olemaan melkoisen jyrkkä rinteinen. Oli siinä kiipeämistä koirien ja lasten kanssa ylös järvelle mennessä. Lapset toki kirmasivat rinnettä ylös kuin vuorikauriit ja  katosivat järvelle uimaan. Me aikuisetkin vietimme lukemattomia hetkiä uiden järvessä ja hyppien järven rantakalliolta veteen. Yksi parhaita paikkoja luonnon rannassa veteen hyppelyyn tämä Björkö. Järvi on käsittääkseni melkoisen herkkä ekosysteemi, tämän takia emme käyttäneet ollenkaan aurinkorasvaa joka olisi kuitenkin liuennut tuohon kauniiseen järveen. Saarelta löytyy myös kaunis luontopolku jonka jätimme tänä vuonna väliin ensimmäisen kerran.


Päivät ja illat menivät kavereiden kanssa. On ihmeellinen asia kuinka vanhat kaverit tuntuvat kerta toisen jälkeen niin mukavilta. Meillä kaikilla oli matkassa erilaisia harrastusvälineitä, kumiveneitä, kanootteja sekä kasa uimaleluja. Näin myös meidän kaikkien jälkikasvu viettivät aikaa yhdessä.



Veneemme vieressä vaihtuivat veneet muutamaan kertaan vierailumme aikana. Osalla piti ankkuri, toiset korjailivat ankkurointiaan kertaalleen ja jotkut etsivät toisen kohdan rantautua. Meillä lähdön hetki tuli kanssa aikanaan. Kone käyntiin, Kipparinna ruoriin, neiti keulaköysiin ja itse menin ankkuria nostamaan. Mietin ankkuriliinaa vetäessäni olevani tyytyväinen kuinka hyvin ja pitävästi ankkuri on pureutunut pohjaan. No, kun sain sitten suoraan ankkuriliinan ja alkoi ankkurin nostaminen ylös se tuntui melkoisen painavalta. Syykin selvisi lopulta. Meidän ankkuri nosti ylös myös toisen kaverimme ankkurin. Olimme kuitenkin laittaneet mielestämme ankkurit kauas toisistaan ja nyt ne olivat päällekkäin. Onneksi lahdella ei tuullut yhtään ja saimme lopulta vain oman ankkurin ylös. Olihan siinä Kipparinnan veneen käsittelytaidoista hyötyä ja lopulta onnistumisen jälkeen totesin nuoruuden salilla käynnistä olleen apua tässäkin. Melkoisesti puhallutti pitkään jälkeenpäinkin.




keskiviikko 8. elokuuta 2018

Utö, vihdoinkin

" Meillä on oikeus unelmoida, sillä sehän on toive jostakin paremmasta. Meillä on oikeus innostua, sillä sehän on voima, joka luo uutta ja toteuttaa unelmia "( tuntematon ). Kauan olemme haaveilleet pääsystä tänne legendaariseen saareen. Kipparinna on jo kuulemma ihan pikku tytöstä saakka halunnut Utöseen kun hänen isänsä kävi tuolla meloen. Kipparinnan isä esittelikin sitten Kipparinnalle ihania kuvia tuolta. Itselleni tämä on Utö on ollut haave vain veneilyurani ajan, eli noin 20-vuotta.











Meidän matkamme Kökarista Utöseen kulki Kökarin etelä puolelta. Välillä väylää pitkin, välillä ihan omia väyliä edettiin. Lapset ja Kipparinna pelasivat lautapelejä jonka jälkeen kaikki saivat hetken omaa aikaa. Lapset kirjojensa sekä Padiensä kanssa ja Kipparinna lehden kanssa. Ihmettelin vain tuota lehden lukemistapaa..... lehti vieressä ja hattu makaavan Kipparinnan silmillä. Aurinko helli taaskin matkaajia eikä tuulen virekään viilentänyt ilmaa.

 Lopulta aloimme saavuttaa kohdettamme. Mietimme miten mahtuisimme satamaan. Kaverimme oli kertonut että, he saivat edellisellä viikolla viimeisen paikan kylän satamasta noin klo 12. Nyt kello näytti lähempänä kahta olevan. Satamaan saapuessa tilanne näytti melkoisen toivottomalta kannaltamme. Kaikki paikat olivat varattuja. Hetken pyörittyämme sataman edustalla meille vinkattiin lähtevästä veneestä. Onneksi saimme sitten tuon paikan. Kyseessä oli rannan välittömässä läheisyydessä oleva kylkikiinnitys paikka. Veneemme syväys on tietääkseni 0.9 metriä ja kaiku näytti 0.8 kun olimme kiinnittyneet.


Seuraava toimeemme oli josko näkisimme Kipparinnan serkun joka oli ilmoittanut saapuvansa paikalle uudella trimaraanillaan. Onneksi hän mahtui vielä laituriin ja saimme tutustua tähän mielenkiintoiseen veneeseen ja tietenkin jutella tämän serkun kanssa. Onhan tuollainen trimaraani melkoinen peli. Meillä on lasten kanssa haaveena saada katamaraani jonka takia lottoammekin silloin tällöin....



Sinilevä alkoi olla tähän aikaan heinäkuuta jo melkoinen riesa. Pääsääntöisesti aina toisella puolella saarta pääsi uimaan jos levä kiusasi toisella puolella, niin täälläkin. Maksaessamme satamamaksua Hanna suosittelikin meille uintia etelärannalla jossa ei levää vielä ollut.


Ensimmäisenä päivänä kävimme vain koirien ja Kipparinnan kanssa pikaisesti uimassa. Seuraavana päivänä vietimmekin aikaa meressä jo koko perheen voimin pidempiä aikoja. Seuraksi saimme kolme rantakäärmettä. Melkein "kutkuttavaa" pulahtaa veteen kun tietää käärmeen käyneen täällä hetki sitten.



Onneksi uinnin lisäksi meillä oli aikaa tutustua saaren historiaan. Kirkko ( kappeli ) oli kaunis ja helteisessä ilmassa mukavan viileä. Nämä saaristolais kirkot ovat mielenkiintoisia ja omaavat hurjasti historiaa. Toki koko saari on erittäin mielenkiintoinen. Pientä unelmointia alkoi olla ilmassa ja mietimme miltä tuntuisi asua täällä kauniilla saarella pahimpaan ja poimeimpään aikaan. Varmasti täysin erilaiselta kuin näin heinäkuun puolen välin korvilla.

Nautimme koko kahden ja puolen päivän vierailusta täysin rinnoin ja tulemme taatusti vierailemaan täällä uudelleen. Joskus ehkä pitäisi poiketa saarelle yhteysaluksella talvella ja yöpyä jossain silloin. Nyt kävimme vierailemassa myös majakassa joka on mielestäni Suomalaisen majakan perikuva. Siis vain mielessäni. Hannan kertomukset täällä herättivät saaren ihan erilailla henkiin. Paljon olisi kerrottavaa ja näytettävää saaresta mutta ehkä toisella kertaa sitten :)
 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Aavan meren tuolla puolen,

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan
siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan(Unto Mononen )

Matkamme kulki taas kohti länttä. Edelliseltä vuodelta oli jäänyt kaivelemaan eräs saari jonka ohitse painelimme kovaa vauhtia. Silloin oli ollut kerrankin lähes tuuleton päivä ja olimme uskaltaneet ylittämään Kihtiä. Nyt korjaisimme tilanteen ja vierailimme Saaristomeren helmessä kun mainitussa Jungfruskär issä. 



Itse satama oli kaunis Lahdelma ja saimme hienon paikan kalliolta. Emme halunneet mennä laituriin vaan ehkä vähän rauhallisempaan kohtaan. Muistin jostain lukeneeni kalliossa olevista lenkeistä mutta, ainakaan tuossa kohtaa niitä ei ollut. 
 Kävimme kiertämässä paikallisen luontopolun ja hämmästelin paikallisia lehtipuita. Ne olivat ihan kuin jossain Tanskassa tai muualla, töppöjä lähteviä. Seurueessa meme oli yksi mies joka oli viettänyt varusmiesaikanaan aikaa saarella ampumaleirillä. Hän kertoi jotain pientä tarinaa saarelta hänen ajoilta. Lisäksi luimme netistä paljon lisää. 

Meillä oli koirat hihnassa mukana ja päästyämme rantaan oli tarkoitus hiukan uittaa heitä. Ensin väistelimme "luikumiinoja" ennen veteen pääsyämme. Sitten kun koirat olivat aineet kuulimme mielettömän törmäyksen."Mansikki" päätti käydä juomassa ja tyhjensi rannalla olevat turistit kauemmaksi vedestä. Karjaa oli paikalla useampi pää ja niitä katsoessa totesin taas oman pienuuden.

 Laumamme jatkoi seuraavana päivänä Aavan meren ( Kihdin ) tuolle puolen Kökar / Sandvik. Emme täälläkään päässeet käymään kesällä 2017 kovien tuulien takia. Nyt oli odotukset korkealla ja emme pettyneet paikkaan.

Maksoimme heti kahdesta yöstä ja yhdestä sauna tunnista. Ensimmäinen päivä meni pienellä kävelyllä paikalliselle kirkolle ja Fransiskaani luostarille. Matkaa kertyi sopivasti erittäin lämpimässä kelissä.

Seuraavana päivänä päätimme tehdä pidemmän kävely retken. Tiedossa olisi lämmin päivä ja matkaa noin 7 kilometriä. Vähän naureskelimme kun polun alussa luki "lycka till". Näinköhän onnea tarvittaisiin... Matkan varrella kyllä tuli selväksi tuo lauselma. Maasto oli ihan ujosti haastava ja päivä polttavan kuuma. Onneksi pääsimme uimaan Grönvikissä. Vesi oli kirkasta ja melkoisen lämmintä.

 Uinnin jälkeen päädyimme viidakkoon jossa kasvoi luonnonvaraisena humalaa. Muutoin polun varrella oli melkoisen kivikkoista ja kallioista. Todella mielenkiintoinen vaelluspolku. Päivän päätteeksi oli hikinen ja raukea olo. Oli mukava mennä saunaan ja pesulle. Satamassa vielä iltasella katseltiin paikan menoa ja pelattiin muutama pasianssi ennen nukahtamista.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Ystävyyttä ja riemua.

"Mennään tapaamaan kaikkia, sanoi Puh. Kun on kävellyt tuulessa monta kilometriä ja tulee yllättäen jonkun luo ja tämä sanoo ' Terve Puh, tulit juuri sopivasti haukkaamaan jotain pientä', ja niin juuri on asian laita, sitä minä kutsun Onnistuneeksi Päiväksi" ( Nalle Puh / A.A Milne )


Turusta lähdimme veneilemään kohti Paraista jonne hyvät ystävämme olivat saapuneet  autolla. He olivat onneksemme kutsuneet itsensä kylään ja sovimme silloin paikan jonne autoilevalle kaverimme pääsivät lähes kivuttomasti. Kipparinnan hiukan jännitti kuinka mahtuisimme kaikki  nukkumaan veneessämme.... Neljä aikuista, neljä lasta ja kolme koiraa. Veneemme nieli tämänkin määrän majoittujia kelvollisesti. Oli todellakin mukava saapua Paraisille kun siellä odotti herkullinen raparperipiirakka. 

 Paraisilla oli kaunis keskiaikainen kirkko ja ihana Vanhakaupunki. Ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja kuten maisemat kalkkilouhokselle. Molemmat sekä kirkko että louhos pistivät hiljentymään. Itse satama saunoineen ajoi ehdottomasti tarpeemme. Tarpeeksi erilainen kuin edelliset satamamme, rahtialuksen kuorman purkaminen kuormasta oli kanssa kokemus.

 Paraisilta lähdimme takaisin merelle mahdollisimman erilaista reittiä kuin aikaisemmat jo kokemamme olivat olleet. Lillholmin läppäsilta oli meille ensimmäinen itsepalvelu silta. Aikamme odottelimme sillan avautumista mutta, rohkaistuimme ajamaan lähemmäksi ja lukemaan käyttöohjeet. Vedä narusta ja odota sillan avautumista luki kyltissä. Näin sitten teimme kun. Ja tämän jälkeen pääsimme kun ajamaan kohti merta lähes "tukka putkella " vauhtia ( 5-7 solmua ).



Matkamme jatkuu nyt hetkeksi luonnon rauhaan. Kaverimme olivat menneet pari päivää edeltä tälle alueelle. Heiltä oli tullut vain erilaisia kordinaatteja emmekä vaivautuneet niitä tarkistelemaan. Tapaisimme heidät ennemmin tai myöhemmin. Olimme Kipparinnan kanssa katsoneet Birsskäriä seuraavaksi yöpymis saareksemme. Matkalla tuli viestiä että tulisimmeko toiseen paikkaan, eli Konungskäriin. Ovat siis toisiinsa yhteydessä pienellä sillalla.  Mahtava paikka ja kannattaa poiketa vierailulle.


Saarella on myös autiotupa jota kerrotaan itse Marsalkka Mannerheimin käyttäneen. Nyt siellä yöpyi pari melojaa. Saarella asustelee myös lampaita joiden tuotoksiin koiramme päättivät tutustua pyörimällä niissä. Arvaatte varmasti kuinka iloisia koiran pesijöitä löytyi veneestä meme. Ja ah, mikä ihana tuoksu heissä pitkään leijaili....


Lopulta koitti kaunis ilta jota saimme viettää rannalla omassa rauhassamme. Ilta aurinko laskeutui kauniisti nukkumaan ennen meitä. Aamulla Kipparinna piti hetken venyttely jumppaa ennen siirtymistä seuraavaan luonnonsatamassa.



tiistai 10. heinäkuuta 2018

Päiviä taas on mennyt monta....

"Well I found a woman, stronger than anyone I know 
She shares my dreams, I hope that someday I'll share her home
I found a love, to carry more than just my secrets
To carry love, to carry children of our own
We are still kids, but we're so in love
Fighting against all odds
I know we'll be alright this time
Darling, just hold my hand
Be my girl, I'll be your man
I see my future in your eyes"
Lauluntekijät: Ed Sheeran
Kappaleen Perfect sanoitukset © Sony/ATV Music Publishing

Tätä laulua olemme kuunnelleet usein iltaisin. Tammisaaresta pääsimme vihdoin lähtemään kohti länttä. Vielä oli luvattu pohjoistuulta riittävästi mutta, silti päätimme käynnistää koneet. Seuraavaksi kohteeksi valikoitui meille jo tuttu Korsskär Rosalan läheisyydessä. Tiesimme täällä ankkurin pitävän hyvin ja saavamme keulan kiinnitettyä hyvin peruskallioon. Tämä olisi myös täydellinen paikka käyttää lankonkia. Koirien kanssa liikkuessa tätäkin arvostaa.  Matka Hangon ohitse ja läntisen selän ylitse sujui lähes aallottomassa kelissä. Väylää pitkin ajoimme pitkään mutta viimeiset mailit veneilimme itse karttaan piirtämääni väylää pitkin. Oli oltava tarkkana kun alueella on kohtuullisesti kareja odottamassa varomaton täällä veneilijä parkaa.... Onneksi pääsimme turvallisesti kohteeseen ja juuri ennen iltapalaa. Ilta oli kaunis emmekä katsoneet sääennusteita seuraaville päiville. Pettymys olikin valtava kun aamulla huomasimme sateen pieksevän kaunista vanhaa venettämme. Ja sadetta han sitten jatkuikin koko seuraavan vuorokauden. Ihan riittävästi sanoisin. Valitettavasti vettä alkoi jossain vaiheessa valumaan takakajuutassa sisään. Lapset olivat pettyneitä ja siirtyivät keulakajuuttaan pöydän päälle tehtävään punkkaan nukkumaan. 


Siirtyessämme kohti seuraavaa  saarta ehdimme istuskelemaan kannella ja ihailla ohi lipuvia maisemista. Matkan varrelle jäi monen monituista saarta joissa olisi kiva pysähtyä jollain retkellä. Pikaisella pysähdyksiä Rosala TB kohdalla ostimme munkkeja sekä muutamia pakollisia elintarvikkeita. Matka jatkui ohi Kasnäsin kohti Dalskäriä. Meille paikka oli täysin tuntematon. Hämmästys oli suuri kun saavuimme perille. Jo saapuessamme huomasimme saaresta löytyvän hyvät palvelut. Oli grillipaikkoja, puuvarastu, puucee ja kävelyreitti ympäri saaren. Täälläkin saimme ankkurin hyvin pitämään pohjassa ja keulan sidotuksi peruskallioon köysillä. Lankonkia pitkin oli taas mukava kävellä rantaan. Täälläkin olimme kaksi yötä joten meillä oli aikaa tutustua saareen hyvin. Ja aikamoinen paikkahan oli kyseessä. Oli vedenalainen taidenäyttely ja kyllähän taidetta oli myöskin rannalla. Poika löysi ensimmäisen kasvon vesilätäköstä ja lähdimme katselemaan näitä naamioita yhdessä. Oli melkeinpä pelottavan näköistä kun sinua tuijottaa lätäköstä ilmeetön naama....





Lopulta oli tullut aika lähteä reissun ainoaan sovittuun tapaamiseen. Kipparinnan oli lähdettävä viikonlopulsi Vantaalle pelaamaan kanootti poolin  SM-viikon tapahtumaan. Tyttäremme ja vävymme tulisivat Turkuun autolla ja Kipparinna lähtisi autolla  kohti kotia ja pelejä. Olimme onneksi varanneet veneellemme paikan etukäteen. Turussa oli Ruisrock ja Merivoimien 100-vuotis juhlat saman viikonlopun aikana.  Vähän alkoi pelottaa paikkamme laiturissa. Olisiko täällä koko yön  ja vikkinlopun vauhti päällä sekä rannalla että vesillä. Onneksi kaikki olikin yllättävän rauhallista.  Meillä oli lauantaina aikaa kierrellä Aurajoen rantaa edestakaisin usean kilometrin verran. Kävimme kGAatsomassa Turun Tuomiokirkkoa ja toria. 

Viikonlopun aikana kävelimme vähintään 15 kilometriä rannalla. Kävimme pitsalla, kaupoilla, kävelyllä, museossa jne. Ajelimme Förillä Aurajoen ylitse useasti ja kävimme tutustumassa Merivoimien aluksiin. Mutta Kipparinna tuli takaisin ja lomareissumme pääsi taas jatkumaan. Saimme myös viestin hyviltä kavereiltamme jotka kutsuivat itsensä kylään veneellemme.