Safire Mökki mainos

perjantai 25. toukokuuta 2018

Itse järjestettyä kiirettä....

Tämä toukokuu on ollut aivan mahdottoman työntäyteinen. Eli pelkästään itse aiheutettua kiirettä. Olisi pitänyt miettiä mitä tarkoittaa jos aivan yllättäen päättää muuttaa. Huhti- / toukokuussa voisi olla muutakin tekemistä kuin pakata tavaroita muuttolaatikoihin ja remontoida uutta kotia. Väistämättä jää jokin asia vähemmälle huomiolle. Tällä kertaa veneilymme on kärsinyt näistä kiireistä. Onneksi on olemassa palveluita joilla voi keventää omaa taakkaansa. Muutossa turvauduimme ensimmäistä kertaa maksulliseen muuttopalveluun. Ja kyllä kannatti.....
 
Veneen kanssa oli vielä huhtikuussa tarkoituksena laskea Leaninamme vesille toukokuun puolen välin aikoihin. Itse tekisin tietenkin kaiken mahdollisen... Sitten ajatus tarkentui ja tarkoitus olikin pelkästään lakata kajuutat ulkopuolelta. Asunnon vaihdon yhteydessä päätimme siirtää veneemme uuteen satamaan joka näkyisi kotimme ikkunasta. Toukokuun alussa minulle valkeni tieto vuorokaudessa käytettävistä tunneista. Oli taas soitettava veneemme luottokorjaajalle. Tourimarine otti taas veneemme moottorin huollot työnalle.
 
Pienen keskustelun jälkeen päädyimme tarkistamaan veneen läpiviennit koska tulisi eteen runkokatsastus. Ja onneksi tarkistimme Moottorin vedenoton sulkuventtiili jäikin käteen kiinni ja jossain vaiheessa veneen historiaa oli myrkkymaalia joutunut pohjassa olevan suojan päälle. Samalla tarkistettiin kaikki moottorin putket jotka olivat jo omaan silmäänikin melkoisen haperoita. Syksyllähän olin ottanut tuon raakavesiputken pois leikaten sen poikki normaalilla ruokailuveitsellä. Tietenkin huoltoon kuului myös suodattimien vaihtamiset ja öljyn vaihtaminen. Normaalit hihnojen sekä siipipyörän tarkistuksen Tourimarine teki myöskin.
 
Nyt on veneen laskeminen vesille taas askeleen lähempänä. Toukokuuhan on ollut lähes luvattoman kaunis ja lämmin. On melkein häpeä olla veneilemättä näinä aurinkoisina päivinä. Hellettä on ollut omien laskelmien mukaan useampana päivänä kuin vuonna 2017. Onkohan helteitä riittämässä vielä kesälomakuukausille? Tietääkö tätä teistä kukaan?  Ja niin kuin Mamba laulaa kaikkien tunteman kesä ralli "vielä on kesää jäljellä..."
 
"
 
 

4 kommenttia:

  1. Pakko olla vielä lämpöä heinäkuussakin, siihen luotetaan! Tsemiä veneenlaskuun. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen toivonut ja lähes rukoillut lämpimän kesän puolesta☀️ Nautitaan lämmöstä

      Poista
  2. Oi, onnea teille uuteen kotiin! Onpa hienoa nähdä ikkunasta kotisatama, ja ehkä se oma venekin :)
    Toivotaan että tämä kesä tekisi poikkeuksen ja hemmottelisi meitä lämmöllään vielä heinäkuussakin.
    Tsemppiä veneen loppukunnostuksiin ja laskuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos👍 Eilen katsottiin uusi laituripaikka pojan kanssa. Veneen pitäisi pilkottaa omalle parvekkeelle. Ja kohta on veneemme taas vesillä

      Poista