Safire Mökki mainos

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Ja matka jatkukoon.

" Eiköhän nyt olisi aika syödä muonavarat, sanoi Risto Reipas, ettei olisi niin paljon kantamista. Mitäs meidän piti syödä? Kysyi Puh. Se mitä otimme mukaan vastasi Nasu ja ryhtyi tuumasta toimeen. Hyvä ajatus, sanoi Puh ja ryhtyi hänkin toimeen." ( Nalle Puh / A.A. Milne )

Pääsimme Elisaaresta lähtemään ja pienen ruokakauppa pysähdyksen jälkeen olimme taas matkalla. Aurinkorasvaa kaikkien pintaan kun oli oikein lämmintä. Ja sitten olikin muonavarojen välitön kevennys. Lopulta meinasi tulla vilu kun tuuli alkoi viilentää menoamme. 
 Lopulta pääsimme meille tärkeään Modermaganiin. Täällä kävimme ensimmäisellä Meriretkellämme jo edesmenneen kaverimme kanssa. Nyt oli kaunis päivä mutta, hiukan tuulinen. Saimme veneemme kiinni lopulta vaikka kippari ( minä itse ) ei käyttäytynyt nätisti. Hiukan meinasi tunteet tulla pinnalle kun vene ei tahtonut kiinnittyä sinne minne toivoin. Lopulta kaikki hyvin ja pyysin perheeltä anteeksi hepulointiani.


Täällä olimme kaksi yötä vaikka kolmattakin oli suunnitelmissa. Lopulta lähdimme kuitenkin Tammisaareen tuulia pakoon.

Tammisaaressa tuuli pohjoisesta vähintäänkin riittävästi. Oli mukava päästä aisojen väliin veneellä. Vähän  veneen ja miehistön akkujen latausta olisi tiedossa seuraavat päivät. 

Varasimme seuraavaksi päiväksi pyykkivuoron. Meillä tuntuu pyykkiä kertyvän koneen verran viikossa täällä merellä. Kotona pyykkiä tulee koneellinen päivässä.... Tammisaaren pyykkihuone oli siisti ja pyykit sai myös kätevästi kuivaksi. 

 Täällä tankkasimme jääkaappimme myöskin. Ja lapset ( ja aikuisetkin ) toivoivat pitsaa syötäväksi. Budjetti veneilijänä ajattelimme syödä pitsat veneessä ja paistoimme pakastepitsat pannulla. Ja varsin onnistunut oli lopputulos.

Tammisaaressa pitelimme tuulia kolmen yön verran. Meillä oli aikaa tehdä pitkiä kävelyitä ja veneen huoltotöitä. Lapset nauttivat Tammisaaren sataman kupeessa olevasta leikkipaikasta. Tammisaari on kaunis wanha ja kompaktin kokoinen. Vierasvenesataman hieno asia on aamusauna jota käytimmekin ahkerasti. Saunassa on mukava vaihtaa kuulumisia toisten veneilijöiden kanssa.

Kävellyillä löysin muitakin satamia jotka olivat todella idyllistä.  Mutta matka jatkukoon taas uusiin kohteisiin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti