Mainos

tiistai 21. elokuuta 2018

Kesän toivotuin saari... Björkö

"Enkeleitä on, mutta joskus heillä vain ei ole siipiä, ja kutsumme heitä ystäviksi. -tuntematon-"


Olen aivan auttamattoman myöhässä näiden tekstien kanssa. Nyt pääsimme lähtemään heinäkuun puolen välin korvilla Utöstä kohti Björkötä. Helle helli meitäkin ja suuret sinilevä lautat peloittelivat matkalla lapsiamme matkalla Börköhön. Eivät nuo sinilevät varsinaisesti olleet estäneet uintiamme meressä. Aina löytyi jostain niin puhdasta vettä, että uskalismme uimaan.


Lapsemme olivat toivoneet jo keväällä pääsevänsä tänne uimaan ja hyppimään. Ajatus oli tuntunut jo keväällä hyvältä, mutta nyt helteen helliessä ajatus oli vielä parempi. Olisi mahtavaa päästä uimaan järveen tämän "puuroisen" sinilevä meren jälkeen. Toinen mikä motivoi siirtymään kohti täyttä saarta olivat kaverit. Monena vuonna olemme veneilleet yhdessä kaveri-perheen kanssa ja nyt he olivat olleet alkulomansa oikein ulkomailla.




Saavuimme ns. kohteeseen ja saimme paikan keskeltä lahden rantaa. Tänne saapuminen on kuin omaan kotiin tuleminen. Kaunis saari on tarjonnut meille aina läjäpäin hyviä muistoja. Ankkuri tarpeeksi pitkälle ja varovainen lähestyminen rantaan. Saimme apua keulaköysien kanssa ja rantautumisemme onnistui täälläkin hyvin. Hiukan arvelutti ankkurin pitävyys mutta hyvinhän se puri pohjaan kiinni. Olen huomannut ankkuroinnin tulleen paljon turvallisemmaksi kun lisäsimme muutama vuosi sitten neljä metriä ketjua ankkurin kaveriksi.




Ranta sattui olemaan melkoisen jyrkkä rinteinen. Oli siinä kiipeämistä koirien ja lasten kanssa ylös järvelle mennessä. Lapset toki kirmasivat rinnettä ylös kuin vuorikauriit ja  katosivat järvelle uimaan. Me aikuisetkin vietimme lukemattomia hetkiä uiden järvessä ja hyppien järven rantakalliolta veteen. Yksi parhaita paikkoja luonnon rannassa veteen hyppelyyn tämä Björkö. Järvi on käsittääkseni melkoisen herkkä ekosysteemi, tämän takia emme käyttäneet ollenkaan aurinkorasvaa joka olisi kuitenkin liuennut tuohon kauniiseen järveen. Saarelta löytyy myös kaunis luontopolku jonka jätimme tänä vuonna väliin ensimmäisen kerran.


Päivät ja illat menivät kavereiden kanssa. On ihmeellinen asia kuinka vanhat kaverit tuntuvat kerta toisen jälkeen niin mukavilta. Meillä kaikilla oli matkassa erilaisia harrastusvälineitä, kumiveneitä, kanootteja sekä kasa uimaleluja. Näin myös meidän kaikkien jälkikasvu viettivät aikaa yhdessä.



Veneemme vieressä vaihtuivat veneet muutamaan kertaan vierailumme aikana. Osalla piti ankkuri, toiset korjailivat ankkurointiaan kertaalleen ja jotkut etsivät toisen kohdan rantautua. Meillä lähdön hetki tuli kanssa aikanaan. Kone käyntiin, Kipparinna ruoriin, neiti keulaköysiin ja itse menin ankkuria nostamaan. Mietin ankkuriliinaa vetäessäni olevani tyytyväinen kuinka hyvin ja pitävästi ankkuri on pureutunut pohjaan. No, kun sain sitten suoraan ankkuriliinan ja alkoi ankkurin nostaminen ylös se tuntui melkoisen painavalta. Syykin selvisi lopulta. Meidän ankkuri nosti ylös myös toisen kaverimme ankkurin. Olimme kuitenkin laittaneet mielestämme ankkurit kauas toisistaan ja nyt ne olivat päällekkäin. Onneksi lahdella ei tuullut yhtään ja saimme lopulta vain oman ankkurin ylös. Olihan siinä Kipparinnan veneen käsittelytaidoista hyötyä ja lopulta onnistumisen jälkeen totesin nuoruuden salilla käynnistä olleen apua tässäkin. Melkoisesti puhallutti pitkään jälkeenpäinkin.




keskiviikko 8. elokuuta 2018

Utö, vihdoinkin

" Meillä on oikeus unelmoida, sillä sehän on toive jostakin paremmasta. Meillä on oikeus innostua, sillä sehän on voima, joka luo uutta ja toteuttaa unelmia "( tuntematon ). Kauan olemme haaveilleet pääsystä tänne legendaariseen saareen. Kipparinna on jo kuulemma ihan pikku tytöstä saakka halunnut Utöseen kun hänen isänsä kävi tuolla meloen. Kipparinnan isä esittelikin sitten Kipparinnalle ihania kuvia tuolta. Itselleni tämä on Utö on ollut haave vain veneilyurani ajan, eli noin 20-vuotta.











Meidän matkamme Kökarista Utöseen kulki Kökarin etelä puolelta. Välillä väylää pitkin, välillä ihan omia väyliä edettiin. Lapset ja Kipparinna pelasivat lautapelejä jonka jälkeen kaikki saivat hetken omaa aikaa. Lapset kirjojensa sekä Padiensä kanssa ja Kipparinna lehden kanssa. Ihmettelin vain tuota lehden lukemistapaa..... lehti vieressä ja hattu makaavan Kipparinnan silmillä. Aurinko helli taaskin matkaajia eikä tuulen virekään viilentänyt ilmaa.

 Lopulta aloimme saavuttaa kohdettamme. Mietimme miten mahtuisimme satamaan. Kaverimme oli kertonut että, he saivat edellisellä viikolla viimeisen paikan kylän satamasta noin klo 12. Nyt kello näytti lähempänä kahta olevan. Satamaan saapuessa tilanne näytti melkoisen toivottomalta kannaltamme. Kaikki paikat olivat varattuja. Hetken pyörittyämme sataman edustalla meille vinkattiin lähtevästä veneestä. Onneksi saimme sitten tuon paikan. Kyseessä oli rannan välittömässä läheisyydessä oleva kylkikiinnitys paikka. Veneemme syväys on tietääkseni 0.9 metriä ja kaiku näytti 0.8 kun olimme kiinnittyneet.


Seuraava toimeemme oli josko näkisimme Kipparinnan serkun joka oli ilmoittanut saapuvansa paikalle uudella trimaraanillaan. Onneksi hän mahtui vielä laituriin ja saimme tutustua tähän mielenkiintoiseen veneeseen ja tietenkin jutella tämän serkun kanssa. Onhan tuollainen trimaraani melkoinen peli. Meillä on lasten kanssa haaveena saada katamaraani jonka takia lottoammekin silloin tällöin....



Sinilevä alkoi olla tähän aikaan heinäkuuta jo melkoinen riesa. Pääsääntöisesti aina toisella puolella saarta pääsi uimaan jos levä kiusasi toisella puolella, niin täälläkin. Maksaessamme satamamaksua Hanna suosittelikin meille uintia etelärannalla jossa ei levää vielä ollut.


Ensimmäisenä päivänä kävimme vain koirien ja Kipparinnan kanssa pikaisesti uimassa. Seuraavana päivänä vietimmekin aikaa meressä jo koko perheen voimin pidempiä aikoja. Seuraksi saimme kolme rantakäärmettä. Melkein "kutkuttavaa" pulahtaa veteen kun tietää käärmeen käyneen täällä hetki sitten.



Onneksi uinnin lisäksi meillä oli aikaa tutustua saaren historiaan. Kirkko ( kappeli ) oli kaunis ja helteisessä ilmassa mukavan viileä. Nämä saaristolais kirkot ovat mielenkiintoisia ja omaavat hurjasti historiaa. Toki koko saari on erittäin mielenkiintoinen. Pientä unelmointia alkoi olla ilmassa ja mietimme miltä tuntuisi asua täällä kauniilla saarella pahimpaan ja poimeimpään aikaan. Varmasti täysin erilaiselta kuin näin heinäkuun puolen välin korvilla.

Nautimme koko kahden ja puolen päivän vierailusta täysin rinnoin ja tulemme taatusti vierailemaan täällä uudelleen. Joskus ehkä pitäisi poiketa saarelle yhteysaluksella talvella ja yöpyä jossain silloin. Nyt kävimme vierailemassa myös majakassa joka on mielestäni Suomalaisen majakan perikuva. Siis vain mielessäni. Hannan kertomukset täällä herättivät saaren ihan erilailla henkiin. Paljon olisi kerrottavaa ja näytettävää saaresta mutta ehkä toisella kertaa sitten :)