Safire Mökki mainos

torstai 2. heinäkuuta 2020

Suuri meriretki 2020: Myrskyn jälkeen....

Niin kuin Kari Tapio aikanaan laulussa totesi on " myrkyn jälkeen, pouta sää". Sama piti tänään ihan luonnossakin paikkaansa. Aamu ei kyllä ihan poudalta vaikuttanut. Pientä tuhnua tihutti taivaalta, mutta tuuli loisti poissa omillaan. 

Siitäpä innostuneena heräsimme oikein reippaina ja suuntasimme keulan kohti Porkkalan selkää. Tämä ainainen pakko Porkkalannselän ylitykseen joskus jopa risoo mieltä.  Sen kohdan voisi hypätä ylitse ja olla perillä toisella puolen pelottavaa ja vellovaa meren selkää. Onneksi nyt meri Helli meitä tarjoamalla lähes tyvenen ylityksen. Tämmöinen aamu oikein huutaa meriaamiaiselle. On anopin tekemään herkullista saaristolaisleipää, teetä ym jotka kruunaa meille aikaisen aamun merellä.



Me kuljemme moottoreilla joten diesel polttoainetta kuluu ajoittain enemmän kuin toisinaan. Nyt olikin taas aika täyttää veneen diesel ja vesitankit sekä tyhjentää uusi septitankkimme. Tähän oli Inkoo oikea ratkaisu. Inkoossa on mantereella ABC tankkaus asema jossa myös veneiden takkaaminen onnistuu. Ja mikä parasta on hintakin pehmoisempi nieleksiä kuin joissain meriasemilla. Toki hinta on meriasemilla usein syystäkin kalliimpi.


Tankkaus pisteessä saimme diesel tankit täyteen kuten myös vesisäiliön täyttö onnistui. Saimme myöskin septin tyhjennettyä samassa paikassa. On se mukavaa kun septin imutyhjennys toimii.. Tämän jälkeen siirsimme veneen vielä vieraspaikalle kauppareissun ajaksi. 

Lasten toiveissa on ollut perinteinen parin yön pysähdys Elisaaressa. Lasten toiveissa on sauna ja luontopolku. Uiminen ja melominenkin olisi kiva juttu. Jo nyt kun saavuimme kauniiseen ja rauhalliseen Elisaareen  lapset kokeilivat veden lämpöä ja hyppäsivät kanoottiin  meloskelemaan satamassa. Elisaareen kuuluu meillä myös sade, niin tänäänkin....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti