Safire Mökki mainos

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

"Suuri meriretki 2020"

Kesä on jo melkoisen pitkällä. Istumme veneessä ja kuuntelemme Bo Kaspers Orkesteria samalla kun pelaamme jatsia lasten kanssa.

Laitoimme katolle FURUNOn WIFI-tutkan. Nyt pitäisi pystyä liikkumaan kunnollisessa sumussa taikka sateessa hiukan turvallisemmin. En ole aiemmin juuri käyttänyt tutkaa joten alku lomasta menee ihan tutkan käytön treenaamiseen. No, on tässä loman aloituksessa jotain normaalista poikkeavaa.... Olemme jääneet Lähteelän suojaisan satamaan odottelemaan tuulien tasaantumista.


Emme koskaan ennen ole jääneet näin alkulomasta tuulien vangiksi. Onneksi täällä Lähteelässä on voinut satamassa olla tuulilta turvassa. Illalla saimmessaimme mahtavassa saunassa. Itse olen lähes sauna hullu. Olisi mahtavaa päästä saunomaan mahdollisimman monessa erilaisessa saunassa loman aikana.

Jos huomenna olisi mentävissä oleva keli Porkkalan selän ylitse kohtuu järkevällä merenkäynnillä. Veneemme tunnetusti kestää paljon enemmän kuin me veneellä matkaavat. 
Meidän kaikkien tekisi kovasti päästä matkaa jatkamaan kohti länttä. Paljon toive paikkoja on kirjattu kesän kohteiksi. Muutamia lomaamme jaksottavia asioita on myös odotettavissa. Hyvät ystävämme ovat tulossa muutamaksi päiväksi veneellemme ja olisi kiva päästä esittelemään saaristoamme. Meille uusia luonnon satamia taas etsimme. Nyt olemme jopa käyttäneet sitä Googlen karttapalvelua.... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti