Safire Mökki mainos

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Syksyn suloisuutta.


 " Syysunelmaan vie meidät uudestaan

kun lehdet puiden äärilleni jäävät kuin yö
Olen runo johon kirjoittaa
sun sydämesi lauseet saa
avoin kirja täytä lehti kerrallaan
Syyssateet sen jos pyyhkii kastellen
vain lehdet puiden äärilleni jäävät kuin yö
Syysunelmaan vie meidät uudestaan
kun lehdet puiden äärilleni jäävät kuin yö
kuin yö " ( sanat Veikko Samuli ) Katri Helena

Tämä loppukesä ja alku syksy on yhtä unelmaa. Olemme saaneet ostetuksi meille unelma veneemme edellisen unelma veneen tilalle. Ja sitten meidän blondi Lagotto joka oli tiineenä meriretkellämme on saanut pentuja. Onneksi pennut syntyivät kasvattajalla ja olemme päässeet katsomaan kaunokaista. Uuden pennut tuoksu ja turkin  pehmeys ovat kyllä ihania. 


Ja kyllä uuden purjeveneen fiiliksetkin ovat todella ikimuistoisia. Se tunne kun seuraat koko viikon sääennusteita viikonlopulle ja huomaat lauantain kelin olevan mukava. Meillä on onneksi kavereita joiden apua saamme purjehdukseen. Useampi taho on lupautunut avuksemme tässä harjoittelussa. 

Nyt lauantaina oli meille taas uudenlainen tuuli. Tuulen suunta sopisi harjoituksiin hyvin. Tuulen voimakkuus olisi vaihteleva ja tuulen suuntaan ei lopulta ollut vakaa. Lähtiessä tuuli vain 1.8 m/s ja purjeet nousivatkin Kipparinnan toimesta helposti. Moottori sammutettiin ja olimmekin heti toivotusti tuuliajolla. Purjeet vetivät hyvin ja hetken mietinkin tämän sujuvan helposti. No, hetken päästä tuulen voimakkuus nousi. Kunnes se lähes tyyntyi. Sitten tuulen suunta vaihtuikin 90 astetta. No mikäs siinä. Tämäkin sopisi meille treeniksi.
Oli voittaja olo kun saimme vauhtia mukavasti. Treenit sujuu hyvin. Ja yht äkkiä huomasimme pilvirintaman tuovan tuulta lisää. Olimmekin yli 20 asteen kallistumassa ja päätimme keventää menoa. Keula kohti tuulta ja purjeiden reivaus. Ensimmäinen kerta Kipparinnan kanssa kun näin teemme. Kipparinna ja kaverimme totesivat tämän olleenkin melkoisen raskas juttu. Mutta fiilis oli aivan loistava onnistuneen reivauksen jälkeen. 

Välillä oli aikaa jopa istua ja kun porukkaa oli veneessä riittävästi saimme nauttia teestä ja hyvistä tarinoista. Lopulta parin tunnin harjoitusten jälkeen oli minulla aika lähteä hakemaan tyttöä hänen töistään. Kipparinna jäi kavereiden kanssa satamaan parantamaan maailmaa. 

Ja syysunelmat jatkuivat sunnuntaina. Laitoimme takkaan tulen ja nautimme takan tarjoamasta lämmöstä sekä äänestä. Neiti etsii äidillensä teetä nettikaupoista synttäri ja joululahjaksi. Minä ja kipparinna käperryimme toistemme kanssa sohvalle hörppimään teetä. Poikanen ilmoitti että kesällä 2022 purjehtisimme Jussaröhön.  Saa nähdä mihin ne meidän haaveet ja unelmat vievät tulevaisuudessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti