Safire Mökki mainos

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Saariston saunat: Seglinge

 

Tänä kesänä löysimme veneemme kanssa Seglingenin kauniiseen satamaan, josta jo kirjoitin aikaisemmin. Suuri yllätys oli sauna, jonka sai varattua satamasta varsin maltillisella hinnalla. Sauna ei sijainnut ihan satamassa vaan satama yrittäjän pihapiirissä. 

Satamasta matkaa saunalle on jonkin verran ja sen voi taittaa jalkaisin taikka satamasta vuokrattavilla polkupyörillä. Joka tapauksessa matka on sen verran lyhyt että kannattaa mennä saunaan. Saunamatkan varrelle osuu myös saaren hyvin varusteltu ruokakauppa, josta voi hankkia esimerkiksi saunavirvokkeet.

Sauna on idyllinen 60- luvun loppupuolelta oleva rakennus, josta puuttuvat nykyaikaiset sadesuihkut. Tämä "puute" korjaantuu ihan perinteisillä peseytymisvälineillä kuten pesuvadeilla. Saunassa on tunnelmaa paljon enemmän kuin monessa modernissa saunassa yhteensä. Puukiuas antaa täyteläiset löylyt ja kroppa kiittää lämmöstä. 

Peseytymistilasta löytyy pesuvatien lisäksi vino pino vesileluja ja halutessaan saa vaikka vesisodan aikaiseksi.

Ja löylyjen välissä on mahtava istua hetken ulkona saunan edustalla. Tämä sauna retki maistui niin hyvältä veneily päivän päätteeksi että.....








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti