yhden tähden tähden

tiistai 27. joulukuuta 2016

Kinkkua sulattelemassa

›
Joulusta on jo selvitty. Olo on kuin ylen syötetyllä  juhlakinkulla. On syöty laatikoita, kaloja kinkkua ja kalkkunaa. Tuntuu ettei ...
tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulu on jo ovella....

›
Joulu, se on kuusenneulasten  ja sammuvien kynttilöiden tuoksua  ja hiljaista, onnellisen säikähdyttävää rakkautta  ja lahjoja  ja u...
sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Jäätaidetta ja aatosta paloa....

›
Kerrankin oli aivan mahtava ilma ulkoilulle. Onneksi merestä ja järvestä voi nauttia näin talvellakin. Pääsimme lähi jäälle kävelemään j...
maanantai 5. joulukuuta 2016

Hetki kauneutta,

›
Sunnuntaina oli pitkästä aikaa perinteinen "sunnuntai sää". Eli juuri paras ilma suorittaa ulkoilua kaikessa rauhassa. Meri ve...
lauantai 26. marraskuuta 2016

Pientä puhdetta harmaille ilmoille

›
Marraskuun loppupuoli jo menossa eikä ole tullut uudelleen talvea tänne. Lumet on sulaneet pois kuten myös jäät merenlahdista.  Päätin kä...
maanantai 21. marraskuuta 2016

Marraskuun ankeutta

›
 On tuolla ulkona melkoisen harmaata ja mälsää. Poikkesin pitkästä aikaan Suomenojan satamassa katselemassa merta. Satamassa ei ole enään...
lauantai 12. marraskuuta 2016

Taas pientä haaveilua liikkeellä....

›
"Dance me to your beauty with a burning violin Dance me through the panic 'til I'm gathered safely in Lift me like ...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
yhden tähden tähden
Uusimaa, Finland
Olemme Espoossa asuva perhe. Entisiä put-put veneilijöitä ja nykyisin liikumme purjeveneellä. Olemme siis veneilijöitä emme purjehtijoita. Nykyisin liikumme yhä useammin Kipparinna kanssa kaksistaan vaihtelevalla määrällä koiria mukana. Toki nuorimmat lapset ovat silloin tällöin vielä seuranamme pidemmillä veneilyllä. Veneemme sijaitsee Espoolaisen veneseuran laiturissa. Nykyinen veneemme on Finn 35 purjevene. Veneretkemme sijoittuvat lähisaaristoon sekä useamman vuodessa vähän pidemmälle. Saaristomeri, Ahvenanmaa ja Tallinna ovat tuttuja. Usein pelkästään harjoittelemme veneen käyttäytymistä eri olosuhteissa, amatöörejä kun olemme. Molemmille tämä on ensimmäinen purjevene.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.