On vappupäivä. Ensimmäisen lapsemme syntymästä on kulunut nyt 20 vuotta ja päivä. Tunnen kuitenkin olevani itse vasta 20-vuotias. Miten näin nuorilla vanhemmilla on noin vanhoja lapsia?Onneksi nuorimmaiset majailevat vielä muutamia vuosia kotona. Eivät ehkä sitten lähde kulumallakaan pois aikanaan. Vaimon sisko perheineen on ollut kylässä ja olemme saaneet keskustella veneilystä sekä asunnoista. Ja tietenkin valvoa yö syöden popcornia ja kuunella musiikkia. Jotenkin tuntuu mukavalta huomata vaimon siskon perheen kiinnostuneen Espoosta. Ensin vene ja sitten asuntokuume...Onhan sekin tapa valita asuinpaikka, kun ostaa veneen ensin. Ja mukamas kerralla tarpeeksi suuren. Pöh sanon minä. Veneestä puuttuu aina metrin verran. Vantaan takametsistä vie kuulemma hetken ajella tänne rannikko Espooseen, sanoo kaimani. Vantaallahan ei tuota merenrantaa juurikaan ole. Paljon hyvää siellä kyllä on; Ikea, lentokenttä, anoppila ym...

Tänään pidimme perheiden piknikin kotipihallamme. Tarjolla oli kotitekoista simaa, kanafilettä, pekonia, grillattua parsaa, ananasta. Näistä muodostui herkullisia hampurilaisia. Oli tietenkin tarjolla myöskin maissia. Paikalla oli meidän lisäksi veneemme edelliset omistajat sekä tuo edellä mainittu sisko perheineen. Koirat eivät vielä ole tottuneet siihen, että heidät laitetaan kiinni ulkona ruokailun ajaksi. Nuoremmalla koirista on vielä taipumus itsensä ilmaisuun pienellä ulinalla. Vanhempi jo tietää, ettei häntä ole unohdettu mihinkään. Ruokailun jälkeen jäimme lastenvahdeiksi, kun vantaalaiset menivät hieromaan venettään. Kotona oli tällaisen työväen juhlan kunniaksi töitä tiedossa. Piti hiukan mankeloida pyykkejä, kitata katon reikiä, maalata seiniä ja kaiken kruunuksi maalata pattereita. Meidänkin alkoi tehdä mieli siirtyä veneelle. Otimme parvekkeelta vanhat kalusteet matkaan mukaan.

Tähän loppuun haluan laittaa vielä laadukkaan kuvan kannestamme. On se kyllä kaunis ja mukava. Voin suositella tätä kaikille veneilijöille, oli sitten moottori- taikka purjevene, isompi tahi pienempi purkki....
![]() |
Kuva: Tommi Heinonen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti