" Kaiken kauniin ja suuren tässä maailmassa on luonut pelkkä ajatus tai tunne ihmisen sisimmässä. "
- Kahlil Gibran
Viikot kulkevat omalla vauhdillaan. Taas on ollut viikonloppu. Nyt olikin erilainen viikonloppu kuin tavallisesti. Vaimo oli reissussa torstai illasta sunnuntai iltaan. Minä ja lapset olimme aivan "heitteillä" kotona. No, ei oikeasti.... Lauantaina aurinko paistoi mukavasti ja lähdin koirien kanssa kävelylle rannalle. Huomasin taas muutaman veneen nousseen ylös talveksi. Kaislikko on alkanut "tuuleentua" nätisti ja muuttuu keltaiseksi. Tuo mieleen ajat jotka lapsuudessa vietin mummulassa Varsinais-Suomessa. Kaislat ja viljat ovat mielestäni samanlaisia. Mummulani ja mökkimme oli keskellä kauniita peltoja. Monesti tunsin samaa rauhaa tuijottaessani merta taikka viljapeltoa. Molemmat lainehtivat kauniisti.




Tästä pukkitelineestä ja kasasta A-pukkeja, muodostuu Albatross / Vilkas talvisäilytys paikka. Pukki siirtyi oikealle paikalleen Kuljetus Karttunen toimesta. Onhan se melkoisen järeä pukki, mutta ei ainakaan tarvitse pelätä veneen putoamista siitä. Ja A-pukkien muodostaman katoksen alla on tilaa tehdä huoltotöitäkin rauhassa. Lisäksi niiden "jyrkkyys" on riittävä ettei lumi kasannut peitteiden päälle. Peitteetkin ovat sellaista kunnon paksua muovia joka kestää lähes kaikkea, ikuisesti.
Nyt kun olin satamassa tutustuin tulevan venemallimme, Family Cruiser pohjan muotoon. Tosin oma veneemme on jo muualla talvehtimassa edellisen omistajan toimesta. Kiitos suuri siitä Villelle ja hänen perheelleen. No, pohjan malli näyttää melkoisen samalta kuin meidän vanhassa Nordic 81:ssä oli. Toki paljon isompana, mutta malliltaan sama. Family Cruiserissa on lisäksi tuollaiset " siivet " pohjassa joita en muista nähneeni muissa veneissä. Silloin loppu kesällä uutta venettämme koeajaessa totesin noiden siipien ainakin toimivan vakauttajana uppoumarunkoisessa veneessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti