Mainos

maanantai 28. joulukuuta 2015

Kauden viimeinen veneily?





Hei, älä turhaan jää
Seinänviertä kulkemaan
Kutsuttuna juhliin
Kynnykselle seisomaan
Jos katsoa sä voisit
Niin kuin minä katson sua
Sun ei enää koskaan tarvitsisi piiloutua.
-Juha Tapio -



Joulun jälkeen alkoikin kauniit ilmat. Sunnuntaina 27 joulukuuta oli aurinkoa ja kerrankin lähes tuuleton ilma. Naapurin mies soitti aamupäivästä ja kyseli apua veneen nostamiseen.  ( Olen vähän pettynyt häneen kun näin kesken vuoden menee nostamaan veneensä ylös). Okei, toisilla kausi on jo aika päiviä sitten loppunut, kuten itselläni. Joskus kyllä mietin että, pitäisi itselläkin olla nykyisten veneiden lisäksi vielä joku Buster taikka Silver jolla voisi käydä vaikka kalassa myöhemmin syksyllä.  Mitäköhän koiramme pitäisivät vauhdikkaasta alumiiniveneestä? Kumiveneessä olosta jopa pitävät. 

 Nyt oli ensimmäisiä pakkaspäiviä. Suomenojan satamassa oli veneennosto liuskan edusta jäätynyt ohuesti. Onneksi jäätä oli niin ohuesti ettei tarvinnut rikkoa sitä airolla veneen edestä. Aikanaan olen joutunut toimimaan näin kun ajelimme Silver Beaverilla. "Talvi yllätti veneilijän" olisi silloin sopinut otsikoksi. Nyt Buster painoi menemään kevyesti riitteen läpi. Ja onneksi veneen nosto liuska oli melkein sulana, tai ainakin sain ajettua auton siten etten joutunut jäänpäälle. 


Milloinkohan saamme omat veneemme takaisin vesille? Ainakin itsellä olisi jo kova palo päästä merelle. Toivottavasti meri jäätyy kunnolla jolloin pääsisimme retkiluistimilla nauttimaan merestä ja lähisaarista. Meri on niin monimuotoinen että, siitä voi nauttia ympäri vuoden. Kulkutapa merellä vain välillä muuttuu.  Nautinnollista vuoden vaihdetta kaikille teille tätäkin tarinaa lukeville.


3 kommenttia:

  1. Kyllä on tosiaan ollut pitkä veneilykausi tämä vuosi 2015, kun Saaristomerellä taitaa vieläkin osa kauttaan jatkaa. Saapi nähdä mitä ensi viikon pakkaset tekevät; saadaanko jääpeite jo eteläiseen Suomeenkin. - Oikein onnekasta ja hyvää uutta vuotta teidän perheelle! Toivottelee, Aavan miehistö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan pakkaset paukkuisi pitkään. Saisi luistimet jalkaan ja mennnä merelle nauttimaan rauhasta.

      Poista
  2. Pian on kevät ja päästään taas vesille. Kovasti jo mieli tekee =). Ihanaa ja onnellista uutta vuotta teidän venekunnalle ja ennen kaikkea turvallista ja seikkailun täyteistä veneilykesää 2016!

    VastaaPoista