Safire Mökki mainos

maanantai 25. syyskuuta 2023

Hyvää treeniä

meillähän oli edellisenä viikonloppuna jäänyt päälle Webasto useammaksi päiväksi. Tämmöinen arkajalka kuin minä olen päätin hakea hiukan lisää polttoainetta. Kuvasin siis lähi Nesteen asemalle josta tankkasin vielä 20 litraa Neste My dieseliä. Nyt pääsääntöisesti tähänkin veneeseen on tankattu tätä tuotetta. Eihän sitä kauden aikana juuri mene mutta vähentää ongelmia. Ja se hintakaan ei lähde ihan laukalle tuon pienen kulutuksen takia.


Säiliö veneelle ja pienellä Lappo pumpulla polttoaine paikasta A paikkaan B. Näin ei pääse diesel roiskumaan ympäri kantta eikä tippoja valu mereen. Siistiä toimintaa mutta ei mikään nopein tankkaaminen. Toisaalta eihän veneellä ollessa ole mihinkään kiirus. Tässäkin odotellessa tankkauksen loppumista oli minulla aikaa seurailla sataman touhuja.
Vihdoin tankkaus loppui ja kaveri saapui veneelle. Tuulta oli melkoisen vaihtelevasti Espoonlahden lätäkössä. Saaren suojassa tuuli tippui noin 2m/s ja kohta olikin 11.5m/s . Kuitenkin tuuli vaihteli myös muuallakin runsaasti joten purjeiden kanssa saimme askarrella. Välillä vene kulki hyvin pystyssä ja toisinaan kallisteli hyvinkin. Perhepurjehduksillä pyrin pitämään kallistuksen enimmillään noi 15 asteessa. Nyt mentiin 15-30 asteen kallistuksella. Työkaverini lähes ammattipurjehtija kävi keväällä opettamassa meille purjeiden säätöä. Näitä oppeja nyt yritetään kaverin kanssa hyödyntää.

Reilun kahden tunnin purjehduksen päätteeksi hymy oli herkässä. On tämä kyllä hieno laji. Ei moottoriveneilyssäkään mitään vikaa ole. Merellä tai järvellä ollessa katoaa kaikki harmit ja stressi.  
 Päivän päätteeksi olimme kaverin kanssa yhtä hymyä. Perhepurjehdus ja treeni purjehdus ovat eri asioita. 


Vielä ajattelimme muutamat pirjehdukset syksylle.....

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Syys saapuu merelle


Viikonloppuna oli tarkoitus painella merelle työviikon jälkeen. Tokihan siihen sitten siunaantui perjantaille paljon muutakin joten lähtö venähti turhan pitkälle. Päätetteein kuitenkin siirtyä kipparinnan kanssa veneelle ja mahdollisesti lauantaina aamusta merelle. 

Perjantai ilta oli kaunis eikä meri ollut vielä liian kylmä uimiseen. Itse hän en mereen enään pystynyt menemään. Kipparinna sai kunnian uida minunkin puolesta. Vasta palvelukeskus laitoin veneen lämpenemään. Webasto lähti käyntiin hyvin ja tuotti lämpöä kipparinnan iloksi .

Laitoimme veneeseemme "snaps-stugan" vai "pappa-teltan" päälle.  Onneksi edelliset omistajat ovat tämän aikanaan hankkineet. Toimii sekä kesän helteillä että syys aikaan. 

Ilta meni mukavasti veneessä nauttien tyttären ostamia Halmeen leipomon herkku leipiä. Niiden kylkeen sopii loistavasti juustot ja tee, mahdollisesti jopa viini. Lämmittimen luodessa lämpöä oli mukava jutella, kuunnella musiikkia, pelata pasianssi ja yleisesti nauttia elämästä. Kynttilät valaisivat myöskin korttipelejämme. Lopulta oli myönnettävä ja psineltsva pehkuihin.

Aamulla tuuli melkoisen runsaasti. Sanoisin jopa miehekkäästi jos siitä ei kukaan pahoittaisi mieltään..... Vettäkin oli yöllä ripsonut. Nukun veneessä kyllä tosi maukkaasti. Pitäisiköhän siirtyä ihan vakituisesti veneeseen nukkumaan?  Maisema ylös on hieno. Maston liikkeet aallokossa ja tuulessa olivat rauhallisia. Torkahdin vielä uudelleen. Tuulta oli meidän makuun liikaa ja päätimme siirtyä aamiaisen jälkeen kotiin. 


Aamiainen olikin melkein parempaa hotelli tasoa.  Muutamaa eri tuoremehua, hyvää haudutettua teetä, useita herkullisia leipiä leikkeleineen. Ja tietenkin parasta seuraa mitä on tarjolla. Oma puoliso.

Lähtiessä unohdimme lämmittimen päälle ja muistimme asian vasta sunnuntaina illalla. Maanantaina kävin sammuttamassa lämmittimen ja tarkistin akkujen latsustilan. Varsin riittävä oli. Polttoaineen kanssa totesin ennen seuraavaa purjehdusta tankkaavani pari kymmentä litraa dieseliä. 



 

maanantai 11. syyskuuta 2023

Syyskuun yhä jatkuvaa kesää

 Hiljaista taas ollut blogi rintamalla. No, ei sitä vauhtia kauheasti ole ollut veneelläkään. 

Edellisen blogi postauksen jälkeen on tapahtunut kaikkea. Heti loman päätteeksi angiina ja lopulta kauden toinen purjehdus Tallinnaan.


Nyt kuitenkin tänä viikonloppuna pääsimme taas veneilemään. Veneilemään koska lauantaina työpäivän jälkeen ei juuri tuullut espoonlahdella. Lähdimme kipparinnan ja kavereidemme kanssa vesille neljän jälkeen. Kassit täynnä eväitä. Tarkoitus oli mennä pitkästä aikaa Stora Herrön laiturille ja grillaamaan johonkin siellä saaressa. Laituri oli kuitenkin täynnä ja hetken mietinnön jälkeen suuntasimme Rövaren saarelle. Enään ei kulje saaristoveneet joten suuntasimme laituria kohden. Ja, sehän olikin varattu. Saimme kutsun tulla jo kiinnittyneet veneen kylkeen. Lopulta samassa laiturissa oli meitä kolme purjeveneitä.


Rövaren on kaunis saari jossa emme kuitenkaan usein vieraile. Ei taida olla purjeveneelle liikaa kiinnitys paikkoja.  Joskus olemme täällä kuitenkin moottoriveneellä olleet yötä. Tämä kerta tarjosi meille taas parastaan. Kallion laella oleva pöytäryhmä on hieno. Grilli laitoksella oli hyvät pelit menossa nuorilla herroilla. Käytös oli ensi luokkaista ja kaikilla oli mukavaa. 
 Pieni kävely saaressa kruunasi päivä. Takaisin tullessa ei tuullut sitä vähääkään ja taitoimme matkan moottorilla. Ilta pimenee kohtuullisen aikaisin ja loppu matka menikin melko hämärässä.


Sunnuntaina meillä olikin veneessä toiset vieraat. Sanoisinko juhlavieraat. Veneemme on vuodelta 1980. Sattumoisin on käynyt ilmi jo aikanaan oston yhteydessä että tunnen myös ensimmäisen omistajan. Nyt sunnuntaina illalla pääsin isännöimään Haniman kaikkien nykyisten ja entisten omistajien purjehdusta. Oli huikeaa kuulla veneen historiasta ja jutella tuttujen kesken. Tämä on otettava uudelleen....


Ja vielä on ilmoja jäljellä. Vesille tekee mieleni vielä syksyllä. 

tiistai 25. heinäkuuta 2023

Saariston saunat: Stenskär

Aina reissuillaan sitä yrittää pitää huolta saunomisesta. Pitää tietenkin sitten koekäyttää kaikki kohdalle osuvat sauna. Kipparinna tästä joskus jopa antaa palautetta, " eikö vähempi riitä"....


Olimme Stenkärissä yötä ja olin kuullut jo monelta tutulta sekä tuntemattomalta tarinoita tämän paikan saunasta. Oli siis päästävä testaamaan niin mone kehumaa paikkaa.


Satamasta siirrytään saunalle ylittämällä kaunis kaarisilta. Pienempien lasten kanssa tässä voisi lauleskella "Pikku pukki bää, bää" laulua. Omat lapsemme olivat tälle laululle kuulemma liian vanhoja. Sillan päädyssä on odotus paikka saunavuorolle. Jokainen saunoja saa siis ihan rauhassa olla tällä saunasaarella. 

En tiennyt mitä odottaa kun menimme saunalle.  Hyvät löylyt piti ainakin olla. Tämä saunan rakennus olikin sitten suuri yllätys. Uudehko talo odotti saunojia. Naapuriveneilijät satamassa suosittelivat kiertämään talon taakse jossa sai laitettua vaatteet seinustalle ja sieltä pääsi sitten suoraan suihkutilaan. Vaihtoehtona olisi mennä saunamökki tupaan ja jättää vaatteet sinne. Ulkoilma houkutti enemmän meitä. Talon takana oli penkki seinustalla, laiturimainen polku sekä puuceelle että rantaan. Saunalta pääsee rantaan siis ihan hyvin paljain varpain ja takaisin tullessa ei ole hiekkaa varpaanvälit täynnä Taikka pesutilan lattialla kasaa hiekkaa. Tämmöinen kunnollinen laituri rannasta saunalle olisi moneen paikkaan sopiva ratkaisu. Saunan puucee oli todella mahtava. Ihan kuin olisi valtaistuimmelle kiivennyt kun kapusi istunnolle. Paikka on hajuton sekä itikaton. Arvostan tätä.....


Sauna ja pesutilat olivat erittäin siistejä. Huomaa sen että siivousta tehdään paljon ja hyvin. Sauna pääsee jokapäivä kuivumaan siivouksen jälkeen ennen seuraavan päivän saunojia. Tämä pidentää selkeästi saunan käyttöikää.

Saunan pesuhuone oli erittäin siisti. Ja luksusta päästä suihkuun, Mukavat värit laatoissa ja kaikki toimi hyvin. Oli rentouttavaa kun lämmin vesi valui niskaan. Kunnon suihkun jälkeen pääsikin sitten löylyihin. Riittävän iso sauna ja riittävän lämmin.  Vaikka sauna oli ollut päällä monen monituista tuntia riitti lämpöä hyvin. Saunan lauteilla istuessa sai tuijotella merelle ikkunasta. Molemmilla puolilla saunaa olivat lauteet jonne helposti mahtui 3 henkilöä / puoli.  Meillä muu perhe kävi uimassa raikkaassa vedessä. Uimatikkaat menee suoraan rantakalliolta mereen. Liikennettä taikka muita kurkkijoita ei ollut joten kansallis romantillisesti uiminen Aatamin ja Eevan asuissa oli mahdollista. Tämä saunakokemus ylitti selkeästi kaikki tämän kauden muut saunapaikat. Yksistään tämän saunan takia kannattaa poiketa Stensskärille kylään. 





 

maanantai 24. heinäkuuta 2023

Elämä on ihmeellistä.....

Lomalla oleminen on mukavaa silloin kun on kaikki hyvin. Olimme siis jo saapuneet Korpostömin satamaan jossa olin hiukan väsyneen oloinen. kuumehan siellä sitten oli noussut. Lepoa muutama päivä niin olo helpottui ja olin ihan elävien kirjoissa. Ilman lääkettäkään ei tuntunut olevan kuumetta enää jäljellä. Joten päätimme siirtyä seuraavaan kohteeseen.
Kipparinna ja nuoret kipparit olivat sitä mieltä että tarvittaessa pärjäävät kyllä ilman minua joka on ihan totta. Osaavat saapua satamaan ja lähteä satamasta, saavat purjeet ylös ja takaisin pois. Silti olen mielummin osallistuva kuin sängyn pohjalla pötköttävä lahna. Olimme päättäneet etukäteen tekevämme tällä kertaa hiukan lyhyemmän purjehduksen kuin edellisellä kerralla. Purjehtiessa laiskotti vielä hiukan ja menimme pelkällä isopurjeella eteenpäin. 


Olimme valinneet paikaksi meille uuden paikan, Stenskär. Olimme kuulleet paljon kertomuksia paikasta ja sen saunasta. Olimme paikalla ajoissa ja saimme aivan mahdottoman hyvän paikan laiturin kulmasta. Täällä ei olisi haitannut kesän voimakkaat tuuletkaan mitään. Saari on kaunis kuin mikä. Kuten koko lahti missä satama on. 

Saaresta löytyy todella siistit puuceet, roskien kierrätyspiste, pieni puoti ja sauna. Satamamaksu hoidetaan laiturilla joko laittamalla raha postilaatikkoon tai kuten me niin tilisiirrolla. Varsinaista valvontaa ei täällä ole. Juttelin paikallisten kanssa ja olivat siitä iloisia ettei heillä ole havaittavissa suuremmalti ilmaisia yöpyjiä.

Vastarannalla on Birsskär jossa laituri ja sähköt sekä lahdella vielä poijuja jotka maksetaan puotiin.  Kun aloin miettimään noiden poijujen tarpeellisuutta muistin kaikki yksinpurjehtijat. Maarianhaminassa ja täällä olikin heitä poijuissa, Helpompi tulla ja lähteä yksin. itsekin voisin kuvitella yöpyväni poijussa, Tällä hetkellä koen helpommaksi rantaua koirien kanssa laiturille tai luonnon rantaan. 

Olimme täällä vain yhden yön ja paikka teki meihin todella ison vaikutuksen. Rauhallisuutta, aitoutta ja kauneutta. Kaikkea sitä mitä olimme lähteneet hakemaan. Tänne tulemme taatusti uudelleen.


Pitihän se saarelta löytyvä luontopolku kiertää. Koirien kanssa sai kiertää osan ja ilman koiria hiukan suuremmalti vielä. On mäkeä ja niittyä ja toki lampaitakin löytyy polun varrelta. Aina näissä pienemmissä saarikohteissa alkaa mielikuvitus liikkumaan ja ajatukset vie elämään saaristossa. Miten täällä on aikanan vietetty aikaan huomojen kelien ollessa päällä, mitä on ollut ravinnoksi jne



Ei se mukavaa ollut sairastaa veneessä. Sain vielä jälkitaudin kun päästiin kotiin....
 

lauantai 8. heinäkuuta 2023

Saariston vapaa matkustajat

 Välillä menee tunteisiin tällä keski-ikäisellä äijän käppänällä. Kuvissa näkyvät veneet tai ihmiset ei liity asiaan.



Vuodesta toiseen ja aina uudelleen. Meillä on täällä saaristossa palvelu satamia joista saa laituri paikan, vettä, sähköä ja ehkä vielä saunankin. Monesti hinta ei ole mahdoton. Jossain satama maksu sisältää kaiken toisaalla saa sähköstä maksaa lisää.



Silti vuosittain useammassa satamassa huomaan porukan luistavan näistä maksuista. Erään veneen kanssa esim olemme vuosittain muutamassa satamassa ja hän jättää tietoisesti maksun toisille. Välillä satama henkilökunta käy koputtelemassa veneen kylkeä. Välillä sieltä noustaan ja sanotaan että ovat juuri tulossa maksamaan. Toisinaan kyseisessä veneessä ollaan hiljaa liikkumatta. 


Eräs yleinen tapa on keventää maksua jättämällä sähkön maksu pois. Enhän minä tarvitse kuin vähän kännyköiden ja veneen akkujen lataamiseen. Eli lataan vain päivällä kun henkilökunta ei kierrä laiturilla.  Tähän muistaakseni olen itsekin sortunut yli 20-vuotta sitten.

Eräät sankarit saapuu illalla myöhään satamaan ja nauttivat sähköstä ja laiturista. Lähtevät aamulla ennen kuin henkilökunta saapuu paikalle.

Muistakaa että kaikki vapaamatkustajat vievät yrittäjältä mahdollisuuksia kehittää paikkoja. On hinta sitten 10€ tai 110€ ei tällä summalla ole kokonaisuudessaan isoa merkitystä kesän veneilyssä. 

Meillä on todella upea saaristo jossa saamme myös yöpyä ihan ilmaiseksi kun etsimme sopivan luonnon sataman.

Ollaan kohteliaita ja jos mahdollista ostetaan satamapaikan lisäksi jotain palveluita. Sämpylät, polkupyörät esimerkiksi.

Mukavaa kesää teille kaikille.


Pidempi pätkä purjehdusta.....

Lähdimme Maarianhaminan Itäsatamasta perjantaina aamulla kohti Korpostöm satamaa. Luvassa olisi mukavaa sivumyötäistä tuulta.  Kipparinna toivoi reittimme menevän Rödhamn ohitse ja sinne saakka kuljimme moottorilla. Tiedossa olisi pitkä päivä eikä sitä ollut tarve pitkittää yhtään enempää.


Välillä mentiin aivan myötä tuulee " virsi kirja" auki. Ja pieni pätkä Föglön jälkeen siinä kapeassa 1.8m väylässä taas moottorilla. Lopulta pääsimme avaamaan purjeet uudelleen ja rullasimme ne sisään vasta juuri ennen satamaa. Kihti ylitettiin mukavasti lähes koskematta purjeisiin. Vauhtia riitti 5.5 - 7.5 solmun välillä. Siis varsin mukavasti meille aloitteleville purjeveneilijöille. Varmasti olisi saatu puristettua tästä vielä hiukan lisääkin vauhtia jos olisi jaksanut. Kokonais matka-aika oli lähes 11 tuntia. Perillä oli lopulta hyvä olla. Nopea sauna ennen iltapalaa. 


Toisin kuin FB ryhmässä on arvosteltu Korpostöm sataman palveluita en itse näe aiheeksi niitä arvostella. Me ehdimme hyvin saunaan joka menee kiinni klo 20. Ja talon päädyssä olevien vessojen yhteydessä on suihku jossa tarvittaessa pääsee käymään myöhemminkin. Talon päädyssä on myös erittäin toimiva tiskihuone. Lisäksi roskat saa lajiteltuna viedä omiin astioihinsa.



Mikä on mielestäsi myös mukavaa, löytyy satamasta polttoainqan jakelu sekä septin tyhjennys. Ja vielä bonus juttu. Satamasta löytyy automaatti defibrillattori. Aikanaan hotellissa työskennellessä sitä päässyt/joutunut käyttämään. Toivottavasti tälle ei ole käyttöä.....

Satama on varsin mukava kaiken kaikkiaan. Jos miinusta haluaa jostain antamaan on se ohi ajavien veneiden peräaallot. 

Viimeiseksi. Täällä ei tänä kesänä ole kauppaa . Käsittääkseni tänne voi tilata Korppoon kaupasta ruokaa. Toki sitä ei saa heti vaan hetken päästä. 

Ja käyttäkää saariston yrittäjien palveluita jotta meillä palvelut säilyy. Pyrimme aina käyttämään satamissa muutaman euron enemmän kuin pelkkä satama maksu.


maanantai 3. heinäkuuta 2023

Veneilijän paratiisi, Kastelholm

 


Lomareissumme on edennyt Kökar Karlbystä Kastelhoman uudistuneeseen satamaan. Tulimme tänne meille kurjaa keliä pakoon. On luvassa tuulta ja sadetta.

Varasimme varmuudeksi ennakkoon paikan tänne Satamapaikka.com kautta. Homma toimi hyvin ja saimme paikkanumeron ja ovikoodit ennakkoon sähköpostiin. Helppoa kuin mikä....

Matka mentiin pääsääntöisesti purjeilla. Ensin oli hiukan maininkia ja kevyttä tuulta. Tuulen suunta vaihtui ja lopulta kohosi jopa 9m/s jolloin vauhtia riitti. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja käynnistämme moottorin jolla taitoimmekin lopun matkaa satamaan. Koirat nauttivat matkasta kuten miehistökin. Tänä vuonna olemme purjehtineet enemmän kuin ensimmäisenä vuotenamme purjeveneellä. Enään ei ole joka kerta vesille lähtiessä "jännä pissa " fiilistä.  Sekä moottori veneellä että purjevenellä liikkuessamme on nautinto merestä läsnä....

Satamassa on vaihtunut yrittäjä. Tästä johtuen on tullut pieniä muutoksia. Kirjojen vaihtopiste on muuttunut pyykin huolto pisteeksi, erittäin hieno ratkaisu. 
Tiskipiste löytyy satamarakennuksen takaa. Lämmintä vettä tulee joten rasvaisetkin astiat puhdistuu hyvin. Itselle tärkeä asia on noiden tiskivesien oikea käsittely. Eivät päädy satama-altaaseen jossa saunan jälkeen uidaan.
Mutta mikä hienointa. Täälläkin on loistava jätekäsittely piste. On tarjolla kaikki samat roskikset mihin on kotona tottunut. Meillä tulee sekajaetta kaikkein vähiten joten lasi purkit, metalli ja bio ovat meilläkin veneessä käytössä. 




Satamassa on uusi terassi jonka ruokailupöydät kutsuvat luokseen. Lisäksi satamarakennuksen palveluita on muutettu. Nyt löytyy ruokaa sekä terassille että veneisiin. Itseä houkutteli uuniperunat sekä pizzat. Unohtamattakaan janojuomia.

Saunat ovat entisellään. Hiukan liian pienet ja kiuas on säädetty ruotsalaisille sopivan lämpöiseksi. Toki hyvät kosteat löylyt saa. 



Ja kaikkein tärkeintä on tämänkin sataman toiminnassa hyvä iloinen palvelu. Palvelua saa usealla eri kielellä. Olen päättänyt jo aikoja sitten että täällä ruotsia puhuvalla rannikolla pitää pärjätä itsekin Ruotsilla. Koulussa kuitenkin oli peruskoulun päättötodistuksessa komea arvosana kaikissa kielissä, 6. Nyt ei ole opettaja selän takana etsimässä virheitä joten puhuminen vierailla kielillä onnistuu hyvin.




torstai 22. kesäkuuta 2023

Meidän vakituinen kesän aloitus

 

Suuri meriretkemme on alkanut. Keskiviikkona illan käytimme kaikki kesälomarahat ruokakauppaan. Ruokaa, juomaa ja tarvikkeita kaupasta. Onnea on.... lomapalkka. Sitten venerantaan yöväijyyn jossa aikaa laittaa kaikki ostokset paikalleen veneeseen. Ja aamulla ajoissa sitten liikenteeseen. 

Meillä on ollut jo vuosia tapana aloittaa kausi Elisaaressa. Tätä varten olinkin jo ajoissa ollut yhteydessä ja kysellyt saunaa. Onneksi olimme lähteneet ajoissa liikkeelle aamulla koska saapuessamme satamaan oli siellä jo paljon veneitä. Meidän venekunta oli myöskin houkutellut matkaan pari seuruetta tänne. Tämä satama on erittäin hyvän välimatkan päässä Espoo/Helsinki akselilta. Purjeveneelläkin ehtii siis paikalle suojasatamaan. 

Matka oli melkoisen märkä. Tarkoitan siis sadetta. Koko muu veneen väki vietti matka ajan unten mailla kun itse nautin sateesta. Purjeveneitä meni useampi peräkkäin ja kenelläkään ei ollut kiirus. Purjeita ei tänään tarvinnut ulkoiluttaa koska tuuli oli maltillinen ja vastainen.


Odotamme juhannusta koska silloin seurueeseemme tulee hetkellistä lisäystä. Tyttären tytär vanhempiensa kanssa saapuu autolla paikalle. Ovat vain päivän täällä joten elisaari soveltuu myös veneettömälle. Miettivät myös olisivatko jääneet telttailemaan viikonlopuksi... Tällä kertaa eivät kuitenkaan ole jäämässä 


Satama maksu sähköineen on erittäin kohtuullinen eikä sauna maksukaan hikioiluta. 

Vesi on lämmin meressä ja on kiva uida samalla kun katselee satamaan lipuvia veneitä.


Se on kesä nyt.



tiistai 13. kesäkuuta 2023

Elämä on yhtä nautintoa....



"Kaukaa, mastot esiin uivat takaa usvan niinkuin maasta menneisyydenKaukaa, kajuutasta soitto kaikuu, tuuli kantaa tänne sävelenKaukaa, uivat laivat valkolaivat maasta jonka unhoittuneen luulinTakaa usvaverhojen, takaa maitten merien, takaa vuorten, maitten merien" Rauli Badding Somerjoki ( sanat Irma Arvola )
Viikonloppuna saimme kutsun Kipparinnan siskon perheeltä heidän seuran saareen. Lauantai oli rauhallinen aamu ja pääsimme liikkeelle vasta kahdentoista jälkeen. Tuuli oli maltillinen ja menimme ensimmäisen pätkän moottorilla Pentalan ulkopuolelle. Sitten purjeet ylös ja keula kohti Porkkalaa. Veneitä oli liikenteessä kohtuullisesti ja sinne joukkoon mekin sulahdimme. Olemme vielä purjehduksen alkutaipaleella ja siksi seurailemme muiden tekemisiä. Tuuli mukavasti etelästä ja pääsääntöisesti ei tuo purjehtiminen vaatinut liikaa. Muutama pätkä oli lähes vastaista tuulta joka onnistui vielä purjeillakin. Purjeiden säätämisessä tuntuu riittävän oppimista aina. Onneksi meidän töistä kesäpoika kävi edellisellä viikolla näyttämässä miten saadaan veneeseen vauhtia. Ei tämä vene meidänkään opeilla ole ollut liian hidas. Nyt kuitenkin vene liikkui varsin liukkaasti eikä ollut pelkoa jalkoihin jäämisessä.  Ja omiin jalkoihin saimmekin anopin tekemät villasukat. 


Oikeasti ei ole merkitystä sillä miten nopeasti liikumme. Pitäisi ottaa koiristamme mallia ja keskittyä pelkästään nauttimiseen. Olemme päättäneet jättää vanhan koiran tyttärelle ja lainata hänen koiraa purjehduksille. Nämä kaksi blondia vain nauttivat elämästään. 

Toki itse nautiskelimme viikonlopusta hyvien kavereiden seurassa. Hyvää ruokaa, viiniä sekä seuraa. Jalisäksi sää helli meitä myöskin. En käynyt uimassa vaikka osa seurueestamme pulahtikin virkistävään mereen.  Meri on vielä niin viileä että illalla on tarvetta lämmittää venettä. Monen veneen luota kuuluikin erilaisten lämmittimien ääniä. Meilläkin Webasto pöhisi koko yön ja koirillakin oli lattialla mukavan lämmiintä.
Myöhäinen aamiainen veneessä kaksistaan Kipparinna kanssa kruunasi rentouttavan viikonlopun. Teetä ja sympatiaa... niin kuin vanha mainos sanookaan. Tämän jälkeen olikin aikaa ja voimia tehdä saarikierros tässä kauniissa saaressa. Olemme kyllä etuoikeutettuja kun voimme kulkea Suomen kauniissa saaristossa varsin vapaasti. 


Paluumatka kotiin sunnuntaina ei tarjonnut juurikaan purjehduksen juhlaa. Liikuimme rauhassa moottorilla, kukin keskittyen omaan tekemiseen. Kipparinna soitti lapsenlapselle ( ihan vauva ), koirat nukkuivat takatuhdolla, itse seurailin luontoa ja autopilotti hoiti ohjailun. Elämä on ihanaa. Tämä viikonloppu oli hyvää harjoitusta hiljalleen lähestyvälle kesälomalle.