Pitkästä aikaa lähdimme Kipparinnan kanssa kaksistaan veneilemään nyt sunnuntaina. Lapsukaiset katosivat kavereilleen ja jättivät meidät "vanhukset" ihan heitteille. Hiukan meitä jännitti mennä veneelle kun on ollut melkoisia tuulen puhureita sekä sadetta. Mitenkähän se meidän Leanina voisi laiturissa. Onneksi kaikki oli hyvin ja öljyn tarkistuksen jälkeen Perkins käynnistyi taatulla varmuudella.
Kipparinnan hymy leveni oikein isoksi hymyksi kun lähdimme laiturista kohti merta. Lähtiessä tuuli melkoisen reippaasti joten vaati aikamoista suunnittelua liikkeelle lähteminen. Tuuli painoi keulaa kohti sataman pohjukkaa ja akselivetoinen venehän ei ole varsinaisesti mikään ketterä liikkeissään.
Päästyämme Pentalan kohdalle huomasimme Meripelastusseuran aluksen ankkuroituneena särkän tuntumaan ja toisen pienemmän aluksen olevan siinä kyljessä. Ihmettelimme sitä hetken ohi ajaessamme. Sitten noita Meripelastusseuran veneitä alkoi näkymään useampiakin ja päättelimme heillä olevan harjoitukset. Lopullinen varmuus saatiin kun rantauduimme heidän aluksen viereen Stora Herrössö.
Kotimatkalla kiersimme Stora Herrön ympäri ja matkalla tyhjensimme makean veden säiliön. Kesälomalla vene täyteen pakattuna ja tankattuna nopeutemme normaaleilla moottorin kierroksilla oli 6.8-7.2 solmua. Nyt kun polttoaine- sekä vesitankit ovat tyhjiä ja vene tyhjennetty lähes kaikesta tavarasta on nopeus samoilla kierroksilla ihan sama kuin täydellä lastilla. Hämmentävää kun olisin kuvitellut vauhdin lisääntyneen...
Paluumatkalla Kipparinnalla oli aikaa myös maisemien katseluun. Koiramme pitävät veneilyssä juurikin kannella kulkemisesta. Jos ehtisi vielä kerran tai kaksi käymässä veneen kanssa lähisaarissa ennen pitkää kylmää talvea.