Monelle veneilijälle tämä tarkoittaa veneen kunnostamisen aloittelua. Eli vähän kärjistäen niin moni vene herää myöskin nyt uniltaan.
Venesatamassa käydessäni olen huomannut autojen lisääntyvän veneiden luona. Lisäksi monessa veneestä on alkanut kuulua työn ääniä. Itse kävin tarkistelemassa Albatross / Vilkas kuntoa. Samalla tarkistimme veneen myyntihintaa.
Talven jäljiltä Albatrossin kyljet kiiltelevät edelleen syksyisen vahaamisen jäljiltä. Veneen sisällä paikat ovat kunnossa. Nappasin veneestä mukaan lipputangon jonka ajattelin lakata uudelle veneenomistajalle valmiiksi. Kohta on pohjan maalaamisen vuoro kunhan ilmat vähän vielä lämpenevät.
Kotona kävin taas vaihteeksi läpi venelehtiä ja törmäsin Vilkkaan alkuperäiseen manuaaliin. Ja veneen alkuperäinen nimihän on ollut Zusanna. Monestihan sanotaan ettei veneen nimeä kannattaisi vaihtaa... Itse en siis ole uskaltanut vaihtaa millekään veneellemme nimeä. Meillä on ollut veneinä seuraavia: Kati, Vilkas, Leanina, Iines ( anopilta ostettu kumivene ), eikä meidän ensimmäisellä veneellä ollut nimeä lainkaan.
Meidän talossa on taloyhtiöllä yhteinen "äijä" huone. Tuota tilaa kutsutaan myöskin mopovarastoksi. Lapsuudessäni siellä olikin Honda Monkey ja Susuki PV mopoja sekä muutama kevarikin. Nyt pääasiassa käyttö on erilaisissa askartelu tarpeissa. Ja takaisin asiaan, hioin siis Vilkkaan sekä tulevan Leaninan lipputangot. Leaninassahan tanko on yli 150 cm pitkä. Tämän jälkeen olikin aika lakata nuo molemmat ensimmäistä kertaa. Sitten jätin nämä kuivumaan lämpöiseen tilaan vuorokaudeksi. Seuraavana aamupäivänä hioin molemmat 120 karheudella olevalla hiekkapaperilla ennen uusinta lakkausta. ja tulen tekemään tämän saman tempun vielä ainakin kertaalleen.
No uuden alusta kun puhuin tuossa alkupuolella niin löysin uuteen veneeseemme plotterin varastetun tilalle. Itselleni ei ole tärkeintä viimeisimmän vuosimallin mukainen varustelu. Eli ostin käytetyn Raymarinen johon ostan vain uuden kartan vanhan tilalle. Sormet oikein syyhyävät että pääsen asentamaan tämän paikalle. On vain niin paljon haaveita että mietin mitä kaikkea ehdin tehdä veneelle ennen vesille laskemista.
Pääsiäisenähän syödään kunnolla. Meillä on menossa toisen pakkasen tyhjennys ja käteen tarttui poron paisti. Padassa hautuessa laitoin mausteeksi Bylandetista kerämämme katajanmarjat. Ens syksyllä tarvitsee siis taas kerätä uusia marjoja. Ja aikanaan kun tämä ruoka valmistuu niin nautimme sen kanssa lasillisen Trapiche Cabernet Sauvignon viiniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti