Olen aivan auttamattoman myöhässä näiden tekstien kanssa. Nyt pääsimme lähtemään heinäkuun puolen välin korvilla Utöstä kohti Björkötä. Helle helli meitäkin ja suuret sinilevä lautat peloittelivat matkalla lapsiamme matkalla Börköhön. Eivät nuo sinilevät varsinaisesti olleet estäneet uintiamme meressä. Aina löytyi jostain niin puhdasta vettä, että uskalismme uimaan.
Lapsemme olivat toivoneet jo keväällä pääsevänsä tänne uimaan ja hyppimään. Ajatus oli tuntunut jo keväällä hyvältä, mutta nyt helteen helliessä ajatus oli vielä parempi. Olisi mahtavaa päästä uimaan järveen tämän "puuroisen" sinilevä meren jälkeen. Toinen mikä motivoi siirtymään kohti täyttä saarta olivat kaverit. Monena vuonna olemme veneilleet yhdessä kaveri-perheen kanssa ja nyt he olivat olleet alkulomansa oikein ulkomailla.
Saavuimme ns. kohteeseen ja saimme paikan keskeltä lahden rantaa. Tänne saapuminen on kuin omaan kotiin tuleminen. Kaunis saari on tarjonnut meille aina läjäpäin hyviä muistoja. Ankkuri tarpeeksi pitkälle ja varovainen lähestyminen rantaan. Saimme apua keulaköysien kanssa ja rantautumisemme onnistui täälläkin hyvin. Hiukan arvelutti ankkurin pitävyys mutta hyvinhän se puri pohjaan kiinni. Olen huomannut ankkuroinnin tulleen paljon turvallisemmaksi kun lisäsimme muutama vuosi sitten neljä metriä ketjua ankkurin kaveriksi.
Ranta sattui olemaan melkoisen jyrkkä rinteinen. Oli siinä kiipeämistä koirien ja lasten kanssa ylös järvelle mennessä. Lapset toki kirmasivat rinnettä ylös kuin vuorikauriit ja katosivat järvelle uimaan. Me aikuisetkin vietimme lukemattomia hetkiä uiden järvessä ja hyppien järven rantakalliolta veteen. Yksi parhaita paikkoja luonnon rannassa veteen hyppelyyn tämä Björkö. Järvi on käsittääkseni melkoisen herkkä ekosysteemi, tämän takia emme käyttäneet ollenkaan aurinkorasvaa joka olisi kuitenkin liuennut tuohon kauniiseen järveen. Saarelta löytyy myös kaunis luontopolku jonka jätimme tänä vuonna väliin ensimmäisen kerran.
Päivät ja illat menivät kavereiden kanssa. On ihmeellinen asia kuinka vanhat kaverit tuntuvat kerta toisen jälkeen niin mukavilta. Meillä kaikilla oli matkassa erilaisia harrastusvälineitä, kumiveneitä, kanootteja sekä kasa uimaleluja. Näin myös meidän kaikkien jälkikasvu viettivät aikaa yhdessä. 
Veneemme vieressä vaihtuivat veneet muutamaan kertaan vierailumme aikana. Osalla piti ankkuri, toiset korjailivat ankkurointiaan kertaalleen ja jotkut etsivät toisen kohdan rantautua. Meillä lähdön hetki tuli kanssa aikanaan. Kone käyntiin, Kipparinna ruoriin, neiti keulaköysiin ja itse menin ankkuria nostamaan. Mietin ankkuriliinaa vetäessäni olevani tyytyväinen kuinka hyvin ja pitävästi ankkuri on pureutunut pohjaan. No, kun sain sitten suoraan ankkuriliinan ja alkoi ankkurin nostaminen ylös se tuntui melkoisen painavalta. Syykin selvisi lopulta. Meidän ankkuri nosti ylös myös toisen kaverimme ankkurin. Olimme kuitenkin laittaneet mielestämme ankkurit kauas toisistaan ja nyt ne olivat päällekkäin. Onneksi lahdella ei tuullut yhtään ja saimme lopulta vain oman ankkurin ylös. Olihan siinä Kipparinnan veneen käsittelytaidoista hyötyä ja lopulta onnistumisen jälkeen totesin nuoruuden salilla käynnistä olleen apua tässäkin. Melkoisesti puhallutti pitkään jälkeenpäinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti