Safire Mökki mainos

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Talven turvasatama....

"Jo poika kiskoo pojan unta vuoteessaan
ennen kuin loppuun iltasadun saan,
Mä istun hetken ja mietin maailmaa
Ihmisen poikaa se odottaa.
Voi kuinka kaunis poika onkaan tosiaan.
Ei muuhun pysty hän kuin uutta oppimaan.
Hän siinä kylkeänsä kääntää miehekkäästi ääntää.
Hän matkaa taittaa linnunradallaan ja nukkuu vaan.
Voi kunpa matkas onneksi koituis
Vihaa, katkeruutta et tuntis joutavaa
Voi kun oisit viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan." ( Juice/Olli Lindholm )Ihmisen poika
Tässä menneinä viikkoina on ollut julkisuudessa meitä suomalaisia koskettaneita poismenoja. Nuo edellä olevat laulun sanat on koskettaneet minua, kuten varmasti monia muitakin. …."kunpa oppisit ajattelemaan" on tärkeä toive, jota toivon itsekin omille lapsilleni.

Onneksi on jotain pysyvää tässä maallisessa tarpomisessa. Se  yksi pysyvä "talven turvasatama" on Venemessut. Olen jo pienenä poikasena käynyt täällä isäni kanssa haaveilemassa veneistä. Ja nyt olen käynyt messuilla oman perheen kanssa, varmaankin  20 vuotta ja haaveilu jatkuu heidän kanssa. Meillä on ollut leikkinä etsiä "oma " haave vene. Jokainen etsii tätä haavetta erilaisilla perusteilla ja aina kaikille on jokin kulkuneuvo messuilta löytynyt, leikisti. Ehkä sitten joskus pääsemme ostamaan täältä uuttakin venettä. Poika valitsi itselleen Targan ja tytär Marino Mustangin. Targasta itselläni ei ole veneilykokemusta, mutta Marinolla olen useampana lapsuuteni kesänä ollut Saimaalla. Vuokrasimme mökkiä äitini työkaverilta ja siellä oli käytettävissä tällainen vene. Hyvät muistot lämpimistä kesistä järven rannalla. 

Minulla ja Kipparinnalla olivat lähestymistavat erilaiset kuin nuorisollamme. Oma Family Cruiserimme on meille oikeasti todella sopiva vene. Omassa veneessämmekin on paljon käytetty puuta rakentamisessa. Mahonki kiiltää kajuutoissa, tai siis pitäisi kiiltää, kuten näissä messuilla olleissa veneissä.  Meillä ei nyt kiillä. Täällä puuveneosastolla aloimme keskustella Miilu Boats Jarin kanssa. Kyselimme neuvoja mitä meidän pitäisi tehdä veneemme kannen, puuosien jne. kanssa. Keskustelu kääntyi jossain vaiheessa avotilaan tulevaan penkkiin / laatikkoon, jota olen tekemässä. Saimme paljon tietoa ja vinkkejä työhön. Olen messujen jälkeenkin jutellut hänen kanssaan mahongin hankkimisesta. Eli näiden osalta messuilut kannatti.

Yläkerrassa saimmekin sitten Suomen luonnonmaalit osastolta vinkkejä lakkaamiseen ja puun käsittelyyn. Edellistä edellisessä veneessä lakkasimme Le Tonkinois lakalla veneemme ja tämä tuntui toimivan hyvin. Eli keväällä on tiedossa lakan poistamista ja lakkaamista.

Yksi pakollinen pysähdys on aina Meripelastuksen piste. Tekevät kyllä todella hienoa työtä meidän kaikkien hyväksi. Kannattaa ostaa Trossi. Toivottavasti ei tarvitse turvautua heidän palveluihin tulevallakaan veneilykaudella. Toki olemme aikanaan roikkuneet heidän kyydissä. 

Eniten aikaa käytimme tähän puuveneisiin tutustumiseen. Yksi näppärä tapa päästä veneilemään kauniilla puuveneellä olisi Puuveneosuuskuntaan liittyminen. Heillä on tulossa mielenkiintoisia veneitä. Erittäin harkitsemisen arvoinen asia. Meidän venekuntaa olisi kiinnostanut juurikin tällainen pieni purjevene kaunokainen. Toki myös täysin puinen moottorivenekin olisi kiva cruisailuun. Ja onko kaikkea todellakin pakko omistaa? 

Purjeveneitä messuilla ei ollut liikaa. Olisimme toivoneet messuille useampia purjeveneitä, joihin olisi voinut tutustua. Meitä on pidemmän aikaa kiinnostaneet purjeveneet ja purjehtiminen. Matkavauhti nykyisellä veneellämme on samaa kuin olisi purjehtiessakin. Tilannehan on siis sellainen, että itse olen purjehtinut vain optarilla ja muilla jollilla. Olen päässyt purjeveneen kyytiin muutamia kertoja myös lapsena. Kipparinnalla ei ole purjehtimisesta näinkään paljoa kokemusta. Ehkä jonain kesänä saamme kutsun päiväseltään kokeilemaan purjehtimista..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti