Oma kesäloma alkoi vihdoin heinäkuun puolessa välissä. Juuri kun ilmat alkoivat lämpenemään täällä meidän vesillä.
Olen viimeksi viime syksynä miettinyt veneen koneen asioita..... Silloin lopulta tehtiin isompi remontti Diesel koneeseen. Vähän mietitytti kuitenkin sähkö veneen liikuttaminen.
Alku loman muutamana päivänä pääsimme purjeilla suurimman osaa matkasta, loppu Diesel koneella. Mitä pidemmälle reissu eteni sitä harvemmin olemme päässeet purjeilla. Aina yritetään mutta jos ei matka etenee niin se ei etene.
Varsinkin loma veneily meillä tarkoittaa erilaisten paikkojen näkemistä ja kokemista. Tällöin ei riitä että sähköllä pääsemme puoli tuntia etenemään. Näillä pläkä keleillä emme siis olisi päässeet etenemään paljoakaan. Tai ainakaan sinne minne toivoimme pääsevämme.
Monesti on meri ollut näin tyyni eikä siis ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin käynnistää moottori. Toki tämä peilityyni meri on tarjonnut lämmön lisäksi hyviä uinti mahdollisuuksia kesken päivän.
Meillä veneessä on yksi 200Ah LiFePo akku hupiakkuna. Se on riittänyt hyvin jääkaappiin, autopilottiin, navigaatio laitteisiin ja kaikkeen muuhun elämiseen. Muutamassa maksullisesta satamassa olen pahoittelen sanonut etten tarvitse sähköä. Satama yrittäjä on ollut lähes kiitollinen. Nyt sähkö riittää paremmin muille. Eli saariston satamissa on edelleen pienet mahdollisuudet sähkön jakamiseen. Nyt yhä useampi vene on hankkinut ilmastointi laitteen niin tämä kuluttaa myös sataman sähköä. Vielä ei siis ole mahdollista ladata sähköveneitä satamissa tai ainakaan luonnon satamissa.Suomen venekannasta taitaa suurin osa käyttää liikkumiseen bensiiniä, seuraavaksi Diesel ja purjeisiin luottaa myös moni. Onneksi myös sähköveneet yleistyvät. Vielä ei kuitenkaan ole sähköveneily mahdollista retkiveneilyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti