Safire Mökki mainos

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tiivisteitä ja sähköjohtoja

Viikko kului taas nopeasti. Paljon ehti taas tapahtua ennen kuin löysimme itsemme veneestämme nukkumasta.

Albatrossissamme ( Vilkas ) on siis ollut etuikkunoissa pientä kosteus ongelmaa. Toisin sanoen ikkunoiden tiivisteet eivät ole kiusallaan pitäneet kaikkia sadevesiä ulkopuolella. Keskiviikkona, sovittuna aikana sain Tourimarinen auttamaan ikkunoiden tiivistämisessä. Hän lampsi paikalle oman koiransa kanssa. Luvan koiran kanssa tulemiseen oli tietenkin kysynyt ensin. Hänelläkin oli todella komea Lagotto, Urho- nimeltään. Tourimarinen herra otti ainoan toimineen pyyhkimen moottorin käteen, jolloin sormet upposivat moottorin sisään. Sillä tavalla, ei ollut ihan kunnossa. Kun  hän oli saanut silikonit pois ikkunan ympäriltä ja pyyhinten moottorit irti, aloimme pyyhkimään ikkunan tiivisteiden ympäristöä. Raotimme myös ikkunan tiivisteitä ja pyyhimme sieltä alta.  Tiivisteiden raotuksessa lorahti kannelle muutamat hyvän kokoiset lätäköt. Meidän kummankaan mielestä noita lätäköitä ei kaivata tulevaisuudessa.
Samalla projektilla päivitimme tuulilasien pyyhkimet. Aloimme työskentelyn siten, että minä aloin poistamaan vanhoja tiivistyksiä. Sain otettua silikonit tiivisteen ympäriltä pois ja hän otti kaikki pyyhkimien moottorit pois, jotka olivat tosiaan aika rapsakassa kunnossa.


Torstaina Tourimarine saapui yksin laittamaan uudet massat tiivisteiden ympärille. Oli kuulemma melkoisen haastavaa, kun satamassa oli riittävästi tuulta sekä aallokkoa. Pyyhkimiä ei vielä sinä iltana saanut paikalle.
 Perjantaina matkalla venerantaan pysähdyimme paikalliseen ruokakauppaan, josta saa kyllä niin monia laadukkaita herkkuja hyvällä palvelulla varustettuna, ettei mitään rajaa. Suosittelen muitakin pysähtymään Saaristokaupassa joko tietä pitkin taikka veneellä kulkiessa. Todella loistavia juustoja sekä leikkeleitä löytyy palvelutiskiltä ja entäs ne leivät sitten....
Saapuessani veneelle olin ihmeissäni, ettei mitään ollut tapahtunut..... Lähempi tarkistelu  kuitenkin osoitti aivan täydellisen työnlaadun hämänneen silmiäni. Alkuperäisten tiivisteiden alle, sisä- ja ulkopuolelle oli tullut uudet massat. Nämä huomaa vain todella läheltä tarkistellen. Upeeta, loistavaa, mahtavaa.

Lähdimme veneilemään vaimon siskon porukoiden Scandilla. Tämä risteily vei meidät Miessaaren selän kautta, Kytön ohitse Strora Brändöhön. Olimme kuulleet huhuja, joissa kerrottiin talven hävittäneen tuon saaren laiturin. Tottahan ne huhut olivat. Rantautuminen jäi siis vielä haaveeksi. Palasimme nautiskellen sisäreittiä omaan satamaamme. Sillä välillä Tourimarine oli saapunut veneellemme ja soitti kysyäkseen mihin kohtaan haluaisimme uudet pyyhkimet. Sovimme uusien pyyhkimien paikaksi lasien yläreunan. Reikä keskelle ja uutta pyyhintä tilalle. Uudet pyyhkimet ostin Maritimistä, jossa niistä oli pakettitarjous. Uusissa on pienempi valkoinen moottori kuin vanhoissa. Todella toimiva ratkaisu.
Palattuamme rantaan risteilyltämme Millenium Falconilta juoksin veneellemme auttamaan asennuksissa. Ensin olin apuna pyyhkimien paikoilleen kiristämisessä. Hänen Lagottonsa ei kuulemma osannut pitää niiden moottoreista kunnolla kiinni.  Pyyhkimien kytkemisen jälkeen saimme aikaiseksi vielä molempien aurinkopaneeleiden asentamisen katolle. Nyt siellä kerää energiaa 80 W ja 30 W paneelit. Katto asetti haasteita johdoille. Koko kattohan on melkein avattavaa luukkua. Tähän Tourimarinella oli ratkaisu, Ns. " puhelinlanka " mallia oleva sähköjohto. Venyy ja menee pienemmäksi tarvittaessa. Ei jää katon alle sitä avattaessa. Tämän johdon jälkeen vedimme normaalit johdot avotilan yläreunan kautta kaappiin sisäpuolelle, josta ne "häviää" sisällä katon rajaan.Victron MPPT 7515 lataussäädin hoitaa jakelun akulle. Näiden askareiden jälkeen oli hyvä alkaa nukkumaan.

Lauantai aamupalan jälkeen aloimme vaimon kanssa järjestellä venettä, taas. Itse laitoin kaikki johdot niille kuuluville paikoille. Näin tehden säästin jonkusen rahan, kun ei tarvinnut maksaa ammattilaiselle siitä. Sitten askartelin "Targa"kaaren kanssa ja kiinnittelin sitä paremmin. Lopulta pääsimme lähtemään vesille kohti tuulta ja tyrskyjä. Melkoisen ikävä tuulen suunta ajatellen Espoon lähisaaria. Kaikkiin laitureihin ja poijupaikkoihin osui tuuli melkoisesti. Päädyimme taas Stora Herröhön. Täältä löytyi vielä paikan johon lykkäsimme Vilkkaamme. Ensin kaikki näytti mallikkaalta suoritukselta mutta josdtain syystä poijusta irtosi poijuhakamme.  Ei muuta kuin naapuri veneen peräköyden kanssa itsemme takaisin poijuun keula kokoajan rannassa kiinni pitkällä köydellä. Kiitos avuliaille kanssa veneilijöille. Loppu illasta kaverimme saapuivat meidän viereemme ja söimme hyviä murkinoita. Kaiken kruunasivat jälkiruokamme, muurinpohja letut mansikka hillolla ja kermavaahdolla. Pesimme myös ensimmäistä kertaa astiat veneellä eikä vasta satamassamme.
Illalla lasten nukkumaan mennessä laitoimme Wallaksen puhisemaan puolelle teholle yön ajaksi. Lasten nukahdettua kokoonnuimme aikuisten kesken kapteenin neuvonpitoon kajuuttamme pöydän ääreen. Kaikki olimme melkoisen väsyneitä ja hetken turistuamme siirryimme omiin peteihimme.

näin meillä....
Aamulla heräsin Mion ja Metten tönimiseen noin seitsemältä. Koirat kainaloon ja saarta kiertämään. Kaunis aamu eikä vielä satanut. Tämän jälkeen meninne vielä koirien kanssa takaisin nukkumaan ja heräsimme vasta kun pienet ihmiset veneessämme nostivat päänsä tyynuistään, noin yhdeksältä. Tai heräsimmekö? Sitten aamupala naamariin ja kokka kohti kotisatamaa. Satamassa tyhjensimme ensimmäistä kertaa septi-tankin. Kyllähän siellä olikin tyhjennystä odottavaa ainesta paljon. Septiltä huristelin laituriin yksin ja kokeilin huippunopeutta, menihän se yli 12 solmua. Köydet laituriin kiinni ja kaikki tuore ruoat sekä makuupussit pois veneestä. Makuupusseja ei varmaan ennen syksyä tuoda veneeseen. Kesä menee sitten peittojen kanssa. Ihanaa....

2 kommenttia:

  1. Olemme seurailleet mielenkiintoista blogiasi, haaveilemme omasta Albatrossista. Olette ilmeisestikin kunnostaneet aika paljon paattia talven aikana. Ja, hyvältä näyttää muutokset. Oletteko tehneet sisällä muutoksia? Verhoiluja? Entä kone, millainen, onko riittävä? Mitenkä mahdutte paattiin? Meitä on 2+3, nykyinen paatti tuntuu hieman pieneltä. Ja, Albatrossissa olisi hieman enemmän tilaa ja sitä jotakin, mikä miellyttää meitä. Mukavia veneilyjä! Kaisa (unelmoidenhaaveillen@blogspot.fi)

    VastaaPoista
  2. Mekin haaveilimme pitkään omasta Albatrossista. Monet venemessut kävimme haastattelemassa valmistajia ja kuuntelemassa kehuja veneestä.

    Paattia olemme laittaneet uuteen uskoon talvella reilusti. Ostimme tämän veneemme edesmenneeltä kaveriltani. Hänellä kun ei enään kahteen vuoteen ollut voimia pitää veneestään huolta. Vanhassa veneessä kuten kodissakin on aina jotain laitettavaa.

    No, ensin laitoimme WC:n kuntoon ja sitten TekDek kansi. Näiden jälkeenhän tuo laittaminen karkasi oikeasti käsistä. Sisällä olemme vasta laittaneet avotilaan kokolattia maton valkoisen kuidun päälle. Sekä lakanneet uudelleen tiskipöydän ympäristön ja ohjauspulpetin. Penkit ja patjat olivat siinä kunnossa ettei niille vielä tarvinnut tehdä mitään. Mutta.... Etuikkunoiden vuotaminen on aiheuttanut kosteus ongelmia etukajuutan sisäkattoon. Tämän verhoilun tulemme vaihtamaan jos ei kesällä niin syksyllä. Samalla vaihdamme myös takakajuutan sisäkattomateriaalin. Verhoilun vaihtaminen omin pienin kätösin on melko helppoa selkeiden pintojen takia. Materiaalit eivät maksa liikaa. Tunnen myös yhden yrittäjän joka voisi tämän tehdä kohtuullisella korvauksella. Olemme suunnitelleet myös tekevämme uuden pöytälevyn mahdollisesti mahongista.

    Koneena meillä on 77 hv Yanmar. Meille sen tehot riittävät hyvään veneretkeilyyn. Olemme ajelleet sillä jopa reilua 12 solmua. Matkanopeus meillä on asettunut noin 9 - 10 solmuun. Tämähän on selkeästi nopeampi vauhtia kuin edellisen veneemme 6 solmua. Meillä ei ole kiirettä merellä mihinkään. Tuo meidän matkavauhtimme myös on melkoisen taloudellinnen nopeus. Konehan on varmatoiminen ja laadukas, mutta vesipumpun siipipyörän vaihdon jätän ammattilaiselle tehtäväksi. On sen verran vaikeassa paikassa.

    Meidän perheeseen kuuluu 2 aikuista, 4 lasta sekä 2 koiraa. Emme vielä ole matkanneet koko porukalla yön yli reissuille mutta kuvittelisin mahtuvamme. Me aikuiset olemme nukkuneet vielä etukajuutassa jossa ei voisi olla juuri pidempi nukkuja kuin minä ( 180 cm ). Punkka kaventuu reilusti jalkatilasta. Edellisellä perheellä keulassa nukkui kaksi lasta jotka myös pitivät keulaa päivisin leikkipaikkanaan. Poikamme kokeili nukkua pöydän vieressä ja mahtui hyvin. Patjat löytyvät myös pöydän päällekin. Tulemme käyttämään tätä paikkaa meidän kesän "suurella merimatkallamme". Lapsemme ovat nukkuneet veneen parhailla paikoilla alkukesän. Takakajuutassa on reilun mittaiset patjat. Mutta ei parisänkyä. Koirat nukkuvat keulakajuutan lattialla ja nyt kun ilma lämpenee niin myös voivat nukkua avotilassakin. WC-tilahan ei ole mikään suuren suuri, mutta sisälle mahtuu mukavasti myös aikuinen mieskin.

    VastaaPoista