Safire Mökki mainos

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Suuri meriretki numero seitsemän

Vihdoin, lopultakin, jo oli aikakin jne..... Olemme saaneet veneemme siihen kuntoon että, voimme kellua rauhallisesti loma matkalla.

Veneen kuntoon laittaminen oli tänä keväänä lähes liian suuri haaste töiden ohella tehtäväksi. Onneksi Kipparinna on ollut apuna ahkerasti. Nyt kuitenkin pääsimme kavereiden kanssa liikenteeseen. 

Talven aikana rakentamani avotilan penkki
pääsi heti käyttöön. Kipparinna ja meidän "blondi " ottivat penkin omakseen. Kuulemma on sopivan kokoisia nuo penkit. Penkillä istuivat Espoo - Elisaari matkan aikana kaikki mukana olleet ihmiset ja koirat. Ja laatikoihin on saanut menemään uskomattoman määrän kenkiä ja kaikkea tarpeellista tavaraa. Lisäksi nyt meidän arempikin koira pääsee kulkemaan omatoimisesti veneeseen sisälle tai takaisin kannelle jos julmat ihmiset ovat käskeneet hänet sisälle.

Elisaareen saavuttuamme oli satamakonttorissa muistutuksena Markus Maulavirran mainos. Olen pitänyt hänen tavasta tehdä ruokaa. Jo nuorena miehenä kun olin itse ravintola-alalla oli nimi kovin tuttu. Nyt hän tekee Elisaaressa ruokaa, mahtava juttu. Kannattaa käydä syömässä hänen herkullisia ruokia.  Markus Maulavirran ja luonnon yhteys toimii täällä hyvin.



Olemme useana vuotena aloitelleet veneilyämme pysähtymällä yöksi tai pariksi tänne rauhaan. Nyt mahtuisi meidän lisäksemme kyllä paljon veneitä satamaan. Kuulemma heinäkuun alusta on vilkkaampaa. Meille tämä rauha sopii hyvin. Toki tykkäämme myös täydemmästä satamasta. Silloin on enemmän haaveiltavia veneitä.  Nyt oma aikani meni varustellessa venettämme.

Kipparinna kävi maanantaina hakemassa minulle Garmin plotterin jonka sain asennettua täällä Elisaaren satamassa samalla kun perhe vaelteli saaren luontopolulla. Luonto olisi kyllä minuakin vetänyt puoleensa. Silti tämä ratkaisu veti suun hymyyn. Nyt ei tarvitse "tapella" lasten kanssa tablettien karttaohjelmista.
Saa nähdä minne matkamme meidät tänä kesänä vie... Voitte ehdotella meille luonnon satamia tai muuten vaan hienoja kohteita Hangosta  Maarianhaminaan. Olemme lauantaihin saakka Tammisaaren kansallispuiston hujakoilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti