Safire Mökki mainos

torstai 4. marraskuuta 2021

Ain laulain työtäs tee...

" Ain laulain työtäs tee..." Veneen kanssa touhutessa on usein hymy herkässä. Pelkästää se fiilistely kun saa olla rannassa meren äärellä on kiva. Meillä on oman veneen lisäksi vene missä avustetaan syys ja kevät toimissa. Ja ainahan ne aikataulut on samat kuin oman veneen kohdalla. Nyt aloittelimme Kipparinan kanssa oman veneen peittämistä ja odottelimme kavereiden saapumista jotta saisimme heidänkin veneen peiteltyä. Kaverimme oli hyvin varustautunut tähän peittelyyn ja meitä oli talkoissa useampi henkilö. Hänellä oli myös erittäin hyvät suunnitelmat kehikon rakentamiseen. Homma sujui mallikkaasti ja saimme Fodimarin peiteltyä talvelta suojaan.

Onneksi olimme keväällä purkaneet tämän uuden veneemme talvikatoksen pois. Mielikuvana oli siis tämän olevan helppoa kuten lumen luominen heinäkuussa. Eihän se tietenkään niin ollut vaan pikemminkin joulukuinen loska myrsky jossa lunta ja loskaa tulee enemmän kuin ehdit luomaan pois pihalta.

Edellinen omistaja oli nimennyt jokaisen talvikehikkomme palasen joten sijoittelimme ne veneen kannelle numeroiden perusteella paikoilleen ennen kasaamista. Laitoimme ensimmäisen parin paikoilleen ja mietimme rakenteen olevan korkeampi kuin muistimmekaan ja toinne pari vahvisti tunnetta. Kolmannen parin kohdalla huomasimme ensimmäisen ongelman. Se olisi liian lyhyt. Hetki meni miettiessä kunnes yhdessä tajusimme numeroinnin alkaneen toisesta päästä kuin olimme kuvitelleet. Tämän jälkeen alkoikin rakentaminen sujumaan helpommin. Tässäkin siis pätee lause jonka vanha esimieheni sanoi kauan, kauan sitten " aina on aikaa tehdä uudelleen". Kipparinna muotoili lauseen toiseen muotoon " Olisi pitänyt miettiä asiaa ennen kuin tekee mitään". Saimme kuitenkin kehikon valmiiksi ja tutkatolpan kaadettua pois. Sitten pimeys valtasi sataman eikä kannella ollut enään mitenkään turvallista liikkua. On tuolla purjeveneen kannella liikkuminen vähäsen peloittavaa. Pitäisiköhän laittaa jotkin valjaa ympärille jotta olisi turvallisempaa? Tiedän veneilijöitä jotka ovat tippuneet joko kannelta tai tikkailta eikä koskaan ole ollut hyvä tulos tämmöisissä vahingoissa.

Tietenkin ennen pimeyttä on aika istahtaa veneen avotilaan lähelle oviaukkoa josta Webaston tuoma lämpö leviää ympäristöön. Satamassa on veneitä vielä useita. Olisi se mukavaa jos purjeveneen kaveriksi olisi jokin avovene moottorilla jotta saisi jatkaa kautta hetken kauemmin. 

Kipparinna ei ole tyrmännyt tätä ajatusta vaan lähinnä tukenut ajatuksiani. Samalla siitä saisi pojalle kalastukseen veneen. Käyttöä siis olsi runsaasti. Ehkä pelkästään trailerilla oleva vene jolloin sen siirtely paikasta toiseen olisi helppoa. saa nähdä miten tämä ajatus kehittyy. Onko muilla kokemusta tämmöisestä ratkaisusta?
 

1 kommentti:

  1. Mukava lukea näistä venetouhuista. Meille on tulossa vihdoin vene nyt keväällä. Venetelakka vielä tulee hankkia. Meillä se on ollut haaveena jo vuosia, että pääsemme veneilemään omalla veneellä. Nyt se toteutuu. https://www.alutrack.fi/

    VastaaPoista