Viime aikojen säät ovat olleet kaikkea muuta kuin meidän perheen veneilyyn sopivia. Olimme kaivanneet sellaisia kauniita, rapsakoita ja kuulaita syksyn purjehduksia. Työ on haitannut vapaa-ajan viettoa. Arkisin ollut kauniita ilmoja ja viikonloppuna heikompia kelejä. Nyt oli kuitenkin aika tarttua toimeen...
Rantaan saavuttuani puolenpäivän aikoihin oli vielä harmaata ja pientä tihkua tuli taivaalta. "Snaps-stugan" oli pitänyt avotilan kuivana, hienoa. Webasto päälle ja kone käyntiin. Olin yksin liikenteessä ja ensimmäinen tarkoitus oli tyhjentää septi. Alueen paras tyhjennys paikka on naapuriseuran rannassa oleva septipumppu. Veneen siirtäminen yksin vaati suunnittelua. Keski knaapiin köysi valmiiksi. Jännitti hiukan kiinnitys kun yksin kuljin venettä pitkin ja sain köyden satama tolpan ympärille.
Tyhjennyksen jälkeen takaisin kotisatamaan. Sade oli loppunut ja oli melkein aurinkoa näkyvissä. Komean näköistä olla laiturissa purjeet avoimmina. Nyt alkoi mietityttämään miten saan nämä taas pois. Ja mitä pitää huomioida jo tulevaa kevättä varten. Puhelimen kamera oli paljon käytössä ja sain muistiin köysien paikat.
Purjeet kannelle ja soitto tyttärelle kotiin ja anelua avun saamiseksi. Tyttären kanssa viikkasimme purjeet pusseihin ja poistimme puomin. Onnea on lapset joista on apua.
Kuivasitko purjeita mitenkään ennen viikkausta? Eikö ne sateen jäljiltä ollut kosteat?
VastaaPoistaKuivana pussiin. Matkalla WB sailsille tarkistettavaksi
PoistaPurjeet hoidossa WB sailssilla. Lähettivät terveisiä purjeiden ensimmäiselle omistajalle :)
Poista