Jälkeen aamu-usmien
järvi hopeoituu,
päivätönnä päilyen
koreaksi koituu.
Kuvastelee
koivu, kuus,
rannan viita viilee,
kummallinen hiljaisuus
syvyydessä piilee.
Sadekuurot
kulkevat
kaukaa siellä täällä,
käy kuin aallon unelmat
virit vetten päällä.
Harras
niinkuin ystävän
taivahan on tuntu,
vaihtuva kuin elämän
kaukometsän huntu.
Sataa
munkin mielehein
hopeainen seule,
kaartuu kautta aatostein
samettinen neule.
Niinpä hunnun alle jään,
sillä peitän pääni,
uskon yhteen ystävään,
yhteen elämääni." Eino Leino
Purjeet vietiin jo aikaisemmin sinne missä purjeet ovat aikanaan valmistuneet. En siis ole mikään purjehtija oikeasti, pelkästään purjeveneilijä. Haluan tietää paremmin miten kaikki toimii veneessäni ja siksi tämä purjeiden tarkistaminen. Purjeet ovat käsittääkseni meidänkin veneen varsinainen moottori ja se ääntä pitävä metalli möhkylä siellä portaiden alla on vain apu moottori.
WB-Sails sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa. Heidän valikoimista löytyvät niin tämmöiselle amatöörille sopivat purjeet kuten myös ihan Olympiatason purjeteknologia. Tällä kertaa meille riitti vain purjeiden tarkistaminen ja mahdolliset huoltotoimet. Saimme tästä huoltotyöstä erittäin hyvän selosteen tehdyistä töistä. Isopurjeesta korjattu revennyt lattataskun tarra ja laitettu uudet liehut, jonka jälkeen se olikin kunnossa. Rullagenua on tarkistettu ja sekin on kunnossa. Suurin ihmetyksen aihe oli lasku tästä työstä. Laskun summa oli miellyttävä enkä näkisi estettä tämän työn teettämisestä uudellee, Suosittelen tätä kaikille purjeveneilijöille. Asiantunteva ja mukava palvelu sisältyy tietenkin tähän kokonaisuuteen.

Purjeet valmiina hyppäämään autoon josta vien ne lämpimään kuivaan varastoon. Haaveissa saada ne taas kohta mastoon ja auringon paisteeseen.
Nautinnollista pikkujoulu aikaa teille kaikille
Hyvä teksti!
VastaaPoistaVeneen peittely on todellinen dilemma; tehdäkö heti kuin mahdollista jo syyskuussa, kun telineen kokoaminen ja muu puljaus on vielä viimeisten aurinkonsäteiden saattelemana ihan mukavaa hommaa - vai odottaa viime tippaan, ajatuksella että kyllä sitä vielä kerkeää vesille loka/-marraskuussa...
Kiva kuulla että purjehuolto meni monessa mielessä hyvin. Näin sen kuuluukin! Lämmin varasto purjeille onkin jo luksusta. ;)
Tuo on totta. Mielummin tekisi lämpöisessä kuin kylmässä. Silti menee kuitenkin usein tuonne pakkaselle
Poista