Kuva: TT |
Lauantaina työt haittasivat harrastamista. Tarkoitus oli mennä vesille jo lauantaina aamusta mutta toisin kävi. Töiden jälkeen saavuimme veneelle. Ilta istuttiin kannella ja laitoimme venettä lomaa varten kuntoon.
Sunnuntaina pääsimme Kipparinnan siskon perheen kanssa purjehtimaan. Tämä oli heille ensimmäinen kerta purjeveneessä. Menimme lounaalle Stora Herrön saarelle Espooseen. Täällä oli muutama hyvä grilli paikka ja pöytiä ruokailuun riitti. Grillimakkara ja sataatti maistuvat hyvältä aina. Edellinen grillaaja paistoi hiilloksella myös pakaste mozzarella tikkuja. Ja ne näyttivät niin hyvältä että taidamme kokeilla itsekin tämän kesän aikana. Onnistuisiko han jalopenot myös?
Ruoan jälkeen uinnit ja kävelyt. Näköalatorni tarjosi pienille vierailemme upeita maisemia. Me aikuiset nautimme tämän lisäksi tästä ruokailupaikasta rannan tuntumassa.
Kotimatka tulimme pelkästään purjeilla. Pentalan vieressä meinasi tuuli loppua kokonaan mutta onneksi jaksoimme odottaa. Lopulta pääsimme myöhäisessä tuulessa hyvää vauhtia kotisatamaan. Päivä oli onnistunut ja vierailemme jäi hieno kokemus mieleensä.
Seuraavaksi sitten on juhannuksen aika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti