Safire Mökki mainos

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lepo viikonloppu

Odotettu hetki viikosta saapui taas ajallaan, viikonloppu. Nyt oli melkein A-luokan viikonloppu. Vaimo ampaisi toiseksi vanhimman tyttären kanssa koko viikonlopuksi töihin. Vanhin neideistä suoritti perjantaina Olarin approa, jotain opiskelijoiden juttuja.... Hänkään ei siis tulisi kotiin ennen lauantai iltaa. Meitä siis jäisi kotiin vain minä, kaksi nuorinta lasta ja koirat. Menin perjantaina töihin autolla koska olin taas ostellut meille veneelle kaikkea "tarpeellista". Ensin suunnistin Opamuurikka kauppaan hakemaan aiemmin tilaamaani muurikka pannun suojapussilla.Albatrossimme äänieristykseen. Tätä loistavaa tuotettahan myyvät erittäin hyvin varustetut veneilytarvike liikkeet. Laskeskelin että kolme neliötä riittäisi. Ja autohan siis tuli taas puolilleen vene tavaroita. Perjantaina en valitettavasti ehtinyt veneelle.
Ostin samalla siihen silavaa, joka helpottaa pannun hoitamista. Seuraavaksi suunistin hakemaan Eggbox-vanaa


Mette ja Mio matkalla metsälenkille


Lauantai koitti tunnetusti perjantain jälkeen. Koirien kanssa aamulla aikaisin auringossa ulos ja sitten takaisin nukkumaan. Heräilyn jälkeen söimme lounaan ja pieniä sadekuuroja oli ilmassa. Lähdimme kuitenkin lasten kanssa rantaan. Koirat jäivät tällä kertaa kotiin rauhassa odottelemaan iltapäivän ulkoilua. Rannassa tuuli aikamoisen reippaasti. Ääni eristeet nippuun takakajuuttaan josta sitten otin niitä tarvittaessa. Näin sain tutustuttua veneemme moottoritilaan.
Kiinnitin huomiota etten estänyt ilman kulkemista moottorille. Toki tämän takia ääntä pääsee aina livahtamaan  takakajuutan kautta ilmoille. Käynnistin moottorin ennen ja jälkeen äänieristyksen. Molemmilla kerroilla nostin kierrokset melkein 3000 rpm. Minulla ei ollut muuta mittaria kuin korvat miittaamaan äänen voimakkuutta. Tämän korvamääräisen mittaamisen perusteella eristäminen kannatti. Valitettavasti jouduimme lähtemään kotiin ennen koeajoa. Kotona lähdin koirien kanssa kävelemään metsään tuulen suojaan. Mietin koirakävelyllä, että missähän kaikki tutut ja puolitutut ovat. Illalla sitten houkuttelin naapurin miehen saunaan parantamaan maailmaa. Hän on myös veneilijä joten jutut kulkevat tuttua rataa: Veneily, tähtijuoma, kauniinpi sukupuoli... Järjestyksellähän tässä ei ole väliä kunhan puhetta riittä. No juttuhan alkoi hyvin kun hän antoi minulle ennen saunaa Saariston Satamaoppaan
. Tuo opas on kyllä aina selattu hiirenkorville. Saunan jälkeen illalla neitikin oli saapunut opiskelija riennoistaan. Meillä oli tarkoitus seurata yhdessä Euroviisuja, toisin kyllä kävi. jaksoin seurailla niitä hetken vain. Olin todella väsynyt ja tyyny alkoi kutsua minua heti puoli yhdentoista jälkeen. Yöllä teimme kavereiden kanssa hienoja veneretkiä. Unissa onneksi voi matkustella kenen kanssa vaan. Yhden etapin tein veneen vanhan omistajan kanssa ja toisen etapin tein toisen Albatross perheen kanssa. Valitettavasti aamu koitti turhan nopeasti ja retket jäi kesken.

Sunnuntaina aamu alkoi vielä kevään viimeisillä uintivalmennuksilla. Tämän jälkeen kotiin ja ruokailemaan. Iltapäivästä kun hain vaimon ja neidin töistä, kävimme yhdessä venerannassa tervehtimässä kavereitamma jotka saivat veneensä vesille perjantaina. Nyt on kaksi Albatrossia vierekkäin. Meidän Flying Albatross ja heidän Albatross 26. Kyllä heillä on kaunis vene, paljon puuta käytetty kajuuttoihin. Tuli ikävä meidän Nordicia joka oli myös tuollainen puu yläosainen. Olemme nyt sitten kokeilleet nukkumista uudessa veneessämme ja mielipiteemme on tuollaisen puuhyttisen puolella. Silloin kun se on kunnossa eikä vuoda.  Meidän etuikkunoiden suojana on vielä kevytpeitettä ettei sada sisään. Tällä hetkellä saumat kaipaavat uusimista ikkunoiden ympärillä. Odottelemme ikkunoiden uutta tiivistämistä joko itse tehtynä taikka ostettuna palveluna.


Sunnuntai iltakin meni sitten uimahallilla kun neidillä oli taitouinnin kevät esitys. Taas sain tehdä liivatteella kampauksen hänelle. Koulutukseni antaa minulle kuulemma etuoikeuden käsitellä liivatetta. Kuviokellunta ( taitouinti ) näyttää niin kevyeltä että olen sitä itsekin kokeillut. Valitettavasti itse tehdessä noita taitouinti liikkeitä löydän itseni altaan pohjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti