Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Työviikko alkoi ja ajatukset pukkasivat siirtymään väistämättä merelle. Hiukan joutui haaveilemaan työpäivän ohessa tulevasta illasta. Saisin viettää aikaan vaimon kanssa, no mukaan tulisi kolme lasta ja koirat. Rantaan päästyämme noin klo 18 käki kukkui Kaitaan suunnalla oikein antaumuksella. Kukkumisen perusteella kesäksi on luvassa melkein loputon määrä helle päiviä. Nyt niitä jo kaipaakin paljon.

Pikaiset toimenpiteet ennen Albatrossin köysien irroittamista. Sitten vaimo joka oli kansityttönä tönäisi Vilkkaamme laiturista irti. Pieni peruutus jolloin vene ei tietenkään kääntynyt haluttuun suuntaan. Johtuu tuosta potkurin käteisyydestä. Onneksi on tuttu toiminto tuo peruuttaminen akselivetoisella veneellä. Vaihde eteenpäin ja Vilkas kääntyi melkein paikallaan.  Ajo satamasta ulos paljasi, että vaimon siskon vene oli saanut peräpeiliinsä nimen. Sataman ulkopuolella vaimo ja vanhin tytär kävivät nostamassa fenderit pois roikkumasta. Ettei kenellekkään tulisi vääriä mielikuvia veneestämme... Matka alkoi täysin suunnitellusti. keula kohti merta ja väylä vei Torra Lövön ohitse. Sitten alkoi muutokset. Helsinki aukesi edessämme ja alkoi houkutella meitä kutsutsullaan. Meni hetken ennen kuin takana istuva naisisto huomasi poikkeaman suunnitellulta reitiltä. Siitä hetki niin kapteeni sai kuulla eksyneensä kierrokseltaan. Kerroin tehneeni suunnittelemattoman navigointi tapahtuman. Tämän takia reittimme kulkisi kohti Lauttasaarta. Lauttasaaren kohdalla varauduin seuraavaan muutokseen esittämällä navigointiaiheisen kysymyksen takana istuville naisille ja koiralle. Kysymyshän oli: Kiertäisimmekö Lauttasaaren? Luvan saatuani suunnistin kohti Ruoholahtea. Lapsille oli erilainen kokemus nähdä Helsingin Ruoholahti mereltä käsin. Koirat olivat rauhallisesti matkanneet tähän saakka. Nyt Mio siirtyi sisälle ja alkoi kuljeksimaan levottomasti, mutta Mette siirtyi vain pöydän alle nukkumaan.

Vanhempi koirista Mio asettui takakannelle ja nuorempi koirista Mette suunnisti keulaan.  Ajatukseni oli suunnnistaa Torra Lövön ulkopuolelle ja sieltä Knapperskärin ympäri. Ehkä eväille johonkin saareen. Oli meinaan hyviä Reissumiehiä eväänä, Pajuniemen kinkkua, Emmentalia ja paprikaa välissä. Tietenkin meille aikuisille  Pellegrinoa juomaksi ja lapsille lähikaupan valikoimasta pillimehuja.

 Matkamme kulki pitkin reitittämättömiä vesiä, ohi lukemattomien kivien ja luotojen. Ennen kun oli liikkeellä meloen ei tarvinnut juuri karttoja seurailla. Nyt apuna oli Loisto-kartasto asennettuna Galaxy TABiin ja paperikartta. Itse tykkäsin seurata suurta näkymää vanhan aikaisesti paperisesta kartasta ja nuo karit katsoin sitten molemmista kartoista. Odottelen vielä uuden käytetyn plotterin asennusta paikalleen.

Sitten Seurasaaren luokse jossa taas arvoimme reittiä ja valitsimme sitten reitin joka vei meidät Lauttasaaren ja Kaskisaaren välistä kohti Otaniemeä.  Otaniemen kohdalla lapset alkoivat tehdä pitkien leikkiensä jälkeen heille mieluisia rauhallisia juttuja. Poikanen luki Aku Ankkaa ja nuori neiti alkoi askarrella vihkojensa kanssa. Mio siirtyi ottamaan aurinkoa takakannen TekDek-pinnalle. Ajoittain reunalle kurkkien ja nauttien tuulen vireestä.

Ohitimme vanhoja melonta vesiä. Täällä varsinkin vaimo on melonut paljon aikanaan. Itse meloskelin retkimelontani Espoon vesistöillä. Toki täälläkin on tullut melottua varsinkin seurustelun alkuaikoina. Muistikuvani Lauttasaaren sillan alittamisesta kertovat sillan alla olleen aina ristiaallokko. Nyt ei aaltoa tuntunut mutta me teimme kyllä melkoiset aallot kaikille veneilijöille. Jos Albatrossista etsii huonoja puolia niin aallon muodostus on mielestämme ainoa. Jo edellinnen veneemme omistaja, meloja taustaltaan hänkin, kuvaili aaltoa " tappo " aalloksi. Korkea ja jyrkkä aallon malli on monille " sunnuntai " melojalle painajainen. Meille pooloilijoille ja koskessa kävijöille aalto olisi ollut mukava surffi-aalto. Soutu stadionin ohitus oli mukava kokemus.

Pääsimme Westendin ja Tvijälpin väliin. Vauhti oli rauhallinen kuten rajoitukset ohjeistivat. Istuin ajamassa ja lapset pöydän ääressä. Olimme laittaneet oven kiinni takatilaan. Yhtäkkiä kuuluu huutoa ja ovi aukeaa. Pysäytä vene Mio tippui veneestä. Nyt sain harjoitella pikapysäytystä puolivauhdista. Vanhin neiti kaappasi poijuhaan ja kapusi uimatasolle. Onneksi koirillamme on liivit päällä. Ja Miolla on viime vuodesta kokemusta samasta tilanteesta. Koira näytti kyllä suloiselta siinä uidessaan. Totteli myös saamiaan ohjeita välittömästi. Koiran nostaminen sujui nätisti ja hänet saatiin pyyhkeiden sisälle kuivattelemaan. Tuli testattua uuden kansimateriaalin pitävyys kosteana. Loppu matkalla Mio ja Mette viettivät suuren osaa aikaa sisätiloissa. Pääsivät kyllä molemmat takaisin uloskin.

Satamaan takaisin tullessamme sujui rantautuminen jo mallikelpoisesti. Sitä edesauttoi tietenkin tyyni alkukesän ilta. Fenderit kylkeen roikkumaan ja köydet valmiiksi esille. Itse ajoin veneen aivan laituripaikkamme ponttoonin kupeeseen. Siitä oli sitten helppo nousta Vilkkaasta laiturille kiinnittämään tarvittavat köydet. Yhdessä vaimon kanssa katsoimme köydet kohdalleen ja fenderit oikeille paikoille, kone vielä kävi tämän rituaalin ajan. Lämmöt olivat koko reissun juuri oikeat. Kello tuli jo 20 yli yhdeksän ja porukka alkoi olla väsynyttä. Mutta reissu oli todella mukava harjoitus reissu meille. Ja kuulimme myös hyviä uutisia vaimon siskon perheen loma-aikatauluista matkamme aikana. Meille kaikille tulee varmasti kesällä riemukas loma. Kolmen veneen voimin heinäkuussa kohti länttä. Kolme eri nopeuksista venettä. Ajamme varmaan ainakin meidän veneen kanssa samaa vauhtia kuin kaverimme Jupiter. Silloin meidän vene on lähes äänetön ja kulutus on olematon...