Safire Mökki mainos

maanantai 23. marraskuuta 2015

TOPit ja FLOPit kaudella 2015, osa 1


Hon är så söt när hon rodnar När hennes kinder snabbt ändrar färgSå söt när hon frågar, om jag kan tänka mig.  Bo Kaspers Orkester: Hon är så söt

Mio ja Mette ulkoilevat mielellään meren rannassa. Ja eilen olivat molemmat menossa sukeltelemaan rannalle kun meri oli noussut ( +65cm ) heille tutuille rannoille.
Veneily kausi 2015 alkaa olla jo kohta ohi. Viikonloppuna istuskelimme sohvalla vaimon kanssa lasten mentyä nukkumaan. Lasillinen hyvää viiniä ja Youtubesta musiikkia. Nyt soi paljolti Bo Kaspers Orkester joka oli soimassa myöskin monena kesä iltana Albatross / Vilkas veneessämme. Kesällä tähän liittyi monesti pasianssin pelaaminen Vilkkaan ruokapöydän ääressä. Nämä mietokset johtivat miettimään mennyttä kesää myös tämän blogin kannalta. Ja mikäs sen parempi hetki purkaa muistoja tänne, kuin se hetki jolloin voi kuvitella lunta satavan myös Espoossa. 

Flopit vuodelta 2015: Ensimmäisenä tulee mieleen meillä Espoossa pyörinyt keskustelu Suomenojan satamasta ja ulkoilusaarista. Veneemmehän talvehtii tuolla kuuluisalla Suomenojan satama alueella, eikä tuo ongelma jota vatvottiin lehdistössä vaivannut meitä ollenkaan. Mutta kaupungin omistamien virkistys saarten  kohtalo kosketti myös meitä. Valvonta saarissa oli ilmeisesti pienempää kuin menneinä vuosina. Tästä johtuen saarissa oli erilaisia tapahtumia. Eniten mieleen jäänyt asia on Knapperskär. Täällä oli saaren " vallannut " pysyväis telttaileva porukka jolla oli myös saunat paikalla. Toisella porukalla oli teltoilla aurinkopaneelit. Ilmeisesti saunat kuluttavat polttopuita runsaasti kun niitä ei juuri ollut puuvarastossa....  Toki polttopuiden vähyys kiusasi myös muillakin saarilla ja näimmekin tapauksia joissa retkeilijät käyttivätkin "oman käden " oikeutta ja harvensivat metsää grillipaikkojen läheisyydessä. Toki tämä tapa säästää kaupungin rahoja kun retkeilijät harventavat saarten puita. Ja sitten mielestäni tuota saarissa tehtävää valvontaa ei kannattaisi kokonaan lopettaa. Meillä suuntautuu yhä useammin myös iltaveneilyt muualle kuin Espoon saariin.

Toinen floppi löytyi Jussaröstä. Uusi laituri oli kyllä todella hieno, mutta laiturin läheisin huussi on todella kuvottava. Tämähän ei ilmeisesti kuulu kahvilayrittäjälle. Metsähallitus voisi kyllä ottaa asian hoitaakseen. huussi kun sattuu olemaan laiturin lähellä ja veneilijät voisi käyttää myös tätä jos sinne mennessä ei menisi taju noiden hajuhaittojen takia......



Topit vuodelta 2015: Kesältä jäi mieleen monia hyviä juttuja. Lomamme ajoittuin heinäkuulle jolloin veneilimme melkein kolme viikkoa akselilla Espoo - Saaristomeren kansallispuisto. Edellisistä vuosista poiketen käytimme todella paljon palvelusatamia. Muistaakseni ei tällä reissulla rantauduttu kertaakaan luonnon rantaan. Loppu kesästä löytyi myöskin luonnon rantoja retkillämme.

Sauna kokemus vuodelta 2015. Stora Halsössä on pieni itsepalvelu periaatteella toimiva sauna. Todella mainiot löylyt, mahtava ilta-aurinko ja mikä parasta siisti ja maksuton. Valitettavasti pesuvesi tuoksuu kohtuullisesti. Onneksi mereen voi mennä aina huuhtelemaan löylyn aiheuttaman hien pois. Ja kyseisessä saaressä on hyvä siisti grillipaikka aivan veneiden välittömässä läheisyydessä. Lisäksi puuhuolto toimi todella loistavasti. Mekin todistimme tätä täydennys hetkeä retkemme alussa.

Paras huussi: Ja tämä loistava huussi ( hajuton ja valoisa ) löytyi muutenkin mielenkiintoisesta kohteesta. Örö oli meidän ja monen muunkin ehdotomasti käytävä paikka vuodelta 2015. Satama oli todella hyvä ja saarella on pakko tulevaisuudessa vierailla uudelleen. Eli " Huussi " -kategorian voitto menee siis Öröön.

3 kommenttia:

  1. Mennyttä kautta on mahtavaa muistella kun pimeys vain valtaa alaa. Teillä oli kanssa hienoja kohteita. Samalla on myös kiva alkaa suunnittelemaan uutta tulevaa kautta, sillä tässä montaa viikkoa mene, kun ollaan taas veneenlasku hommissa =D. Ihanaa joulunodotusta teidän venekunnalle!

    VastaaPoista
  2. Tähän aikaan vuodesta on mukava muistella mennyttä kautta kun ulkona on pimeää ja usein myös sateista ja tuulista. Vuodenvaihteen jälkeen alkaa sitten jo ollakin aika kääntää katseet kohti tulevaa kautta. Siinähän se lopputalvi menee suunnitellessa uutta kautta, ja alkukevät veneen kunnostuspuuhissa. Niin, ja onhan nuo venemessutkin taas sellainen tapahtuma, jossa on mukava käydä fiilistelemässä uusia tuulia ;)
    Kiva kooste, jatko-osia jään innolla odottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on vielä sinniteltävä hetken tämän "kurjuuden" keskellä. Onneksi kuvat ja muistot auttavat helpottavat loppuvuotta. Kevät alkaa ainakin meillä aina Venemessuilta.

      Poista