Pokemoneja ja maisemia

"Onnentunteen kokemiseen tarvitaan tavallisesti saman verran aikaa kuin kellon vetämiseen." - Anton Tsehov

Taas tuli täydellinen päivä veneilylle tai siis jopa kokonainen viikonloppu. Olisimme jo perjantaina halunneet vesille mutta, lapsi sai kutsun syntymäpäivä juhlille. Ja eikös se perjantaina jotain ripsauttanut taivaaltakin. Lopulta keskityimme perjantai illan lasten kanssa touhuamiseen sekä koiran turkin hoidolle.

Lauantai aamu koitti ja kummipoika siskonsa kanssa saapui meille vierailulle. Aamupalaksi tarjoilin 4-viljan puuroa ja kun kaikki ei mennytkään kattilasta tein siitä hampurilais sämpylöitä veneretkeämme varten. Lounaan jälkeen siirryimmekin Family Cruiseriimme ja vaimon toimiessa kipparinnanna lähdimme satamastamme kohti Helsinkiä. Haaveena oli yöpyminen Suomenlinnassa. Pujahdimme satamastamme Vasikkasaaren pohjoispuolelta Miessaaren selälle. Täällä huomasimme monen muunkin pyrkivän Helsinkiin ja sieltä pois. Ennen Melkkiä käännyimme pois ruuhkasta ja suunnistimme kohti Harmajan majakkaa. Olimme ensimmäistä kertaa omalla veneellä katselemassa tätä vaikuttavan näköistä rakennusta. Tämän jälkeen ajoimmekin kummipojan ohjaamana kohti Kustaanmiekkaa. Itse olin neuvomassa poikaa että, mitä kaikkea tulee huomioida vesiliikenteessä.

Otin ruorin itselleni ennen kapeikkoa jotta lapset saivat katseltua ”Suokkia” rauhassa. Kierrettyämme Suomenlinnan tulimme vierasvenesatamaan. Ajoimme nätisti jonossa purjeveneen perässä ja takanamme tuli toinen vene. Kaupungin puolelta sillan alta saapui isohko vene joka olikin sitten kiireisempi kuin kukaan meistä.  Olimme jo perukassa kun yksi purjevene peruuttaa pois kun ei mahtunutkaan. Kaikki muut veneet väistivät paitsi tämä kiireinen joka kuvitteli pääsevänsä ohitse laituriin. No, ähäkutti. laiturissahan ei ollutkaan tilaa. Meni hukkaan hosuminen. Itse lähdimme sitten Vallisaareen.

Täälläkin näytti hetken siltä ettemme pääsisi rantautumaan. Onneksi hetken kelluttuamme paikka vapautin meille ja saimme rantauduttua.

Ensi töiksemme teimme kanaburgerit uunituoreisiin sämpylöihin. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ruokaillessa mietimme miksei tänne ole tehty saman tein paria laituria ja kunnollista kioskia? Koska heti rannasta lähdettyä oli ravintolatoimintaa ulkoisesti sopiva tiili kasarmi. Laituri maksoi 5 € mutta kun menimme maksamaan sitä tuonne kioskiin niin se olikin jo kiinni. Maksu ei ole paha mutta hiukan hassua ettei sen suorittaminen onnistunut.

Saarella oli paljon nähtävää enkä ymmärrä välttämättä kaikkea kritiikkiä mitä olen saanut lukea kesän aikana lehdistöstä. Okei, luonto on kaunista ja arkaa. Mutta eiköhän esimerkiksi armeija ole huolehtinut luonnon muokkaamisesta muutamaan kertaan lähes räjäyttämällä saaren. Luonto on hieno asia mutta pitääkö se suojella kuolleeksi? Siltikin luonto nykyisellään oli kaunista ja vaikuttavaa. Lisäksi nuo opasteet tekivät saaren tarinaa eläväksi. Lapsilta piti välillä kysyä näkevätkö he muutakin kuin vain Pokemoneja….Vallisaaressa on todella hieno näköalapaikka josta on lähes esteetön näkymä kaikkialle. Koirille toki hiukan pelottava paikka kun on metalliritilää tuo lattiapinta. Lopulta kierros saatiin tehtyä ja olikin aika miettiä yöpymistä. Vallisaaressahan ei saa yöpyä.Toivottavasti tulevina vuosina laituripaikkoja on lisää ja yöpyminenkin sallitaan.

Lähdimme ajelemaan kohti kotoisia vesiä kun emme viitsineet enään pyörähtää tuonne Suomenlinnaan. Olimme saaneet kulttuuria ja nähtävyyksiä aivan tarpeeksi.

Pian lähtömme jälkeen saimme varmastikin kesän suurimmat aallot kohdallemme osuneesta Tallinnan risteilijästä. Halusimme rauhallisemman paikan jossa olla yötä. Päätimme ajaa Rövarenin rantaan ja laittaa keulaan taas tuon lankongin jolla rantaan pääsee hyvin. Toisin kuitenkin kävi. Matkalla aloimme miettiä paikkoja joissa emme näillä vesillä vielä ole vierailleet. Muistin naapurin kertoneen Käärmesaaresta. Tämä saarihan on aivan väylän varrella ja saaren pohjois puolella on laituri jonne rantautua. Vähän kuitenkin epäilytti paikan sijainti. Käärmeluodoista oli melonta-ajoilta muistikuva levottomina paikkoina mutta ei mitään havaintoa Käärmesaaresta. Onneksi laiturissa oli purjeveneitä kiinnittyneinä ja ei niin mitään elämää. Rantautuminen sujui hyvin neidin poimiessa poijun ja vaimon loikatessa laiturille ketterästi kuin leopardi. Illalla emme lähteneet saarta kiertelemään vaan petasimme pedit takakajuuttaan kolmelle ja aterioon yhdelle sekä minulle ja vaimolle keulapunkkaan. Yö oli lämmin eikä Webastoa tarvinnut laittaa päälle.

Aamulla söimme tukevan aamiaisen jonka jälkeen lähdimme tutustumaan saareen. Itä- ja eteläranta olivatkin kauniita kallioisia rantoja joilla oli monia hyviä uintipaikkoja sekä pienen veneen rantautumispaikkoja. Tietenkin myös melojille sekä sub lautailijoille on ympäri saarta paikkoja. Eteläkärjessä oli mielestämme saaren paras grillipaikka. Varmasti tulemme vielä joku kerta tekemään täällä ruokaa. Lapset luikahtivat koirien kanssa uimaan ja me aikuiset nautimme auringosta. Länsirannalla törmäsimme paikan vessoihin ja toiseen grillipaikkaan. Selkeästi metsäisempi mutta, mukava paikka tämäkin. Saimme kerättyä vatsaamme mustikoita ja mukaan hiukan kanttarelleja. Tällä kertaa emme kuitenkaan tehneet sienirisottoa taikka mustikkaherkkuja. 

Päivä kuitenkin kului eteenpäin. Oli aika syödä feta salaattia ja vähän grilliherkkuja ennen lähtemistä kohti kotia. Kotimatkalla menimme Miessaaren selän yli kohti Torra Lövötä. Poika oli alkumatkasta ruorissa ja kävimme taas läpi mitä kaikkea on huomioitava tuollaisessa ruuhkassa kuin nyt oli. Ja pojan pää sitten pyöri kunnolla jotta huomioi purjehtijat sekä takaa ohittavat isot alukset.  Ja loppu matkan sain itse ajella kohti satamamme. Rantautumisen jälkeen ja kotiin päästyämme olo oli hiukan voipunut mutta onnellinen. Uskon lapsiemme ja kummipojan siskonsa kanssa saaneen taas hienoja kokomuksia tästäkin viikonlopusta. Me ainakin saimme vaimon kanssa taas paljon muisteltavaa talvelle.