Safire Mökki mainos

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Seglinge, saaristolais tunnemaa parhaimmillaan


 Nämä päivitykset ei tule nyt aivan järjestyksessä. Mutta, vähät siitä.

Lähdimme Maarianhaminasta perjantai aamulla Lemsrömin kanavan kautta kohti Lumparnia. Olimme odottamassa sillan avautumista. Perässämme neljä purjevenettä ja muutama moottorivene. Kuitenkin jonon ohitti ison kokoinen moottorivene ja tunki itsensä ensimmäiseksi kanavaan. Jännä juttu.....


Kipparinna ja blondimme ohjasivat venettämme yhdessä. Keskittyneenä ohjasivat veneemme keulan kohti vastatuulta. Ihan ovat tekstiili kaksosia kannella. Meidän veneessä pyritään siihen että, kaikki mukana olevat ihmiset saavat veneen tarvittaessa rantaan moottorilla tai purjeilla. Ja sitten kaikki oppivat purjehtimaan 

Soitimme matkalta meille tuntemattomaan satamaan Seglingeniin. Puhelimeen vastasi reipas nainen joka kertoi satamasta hiukkasen.


Saimme veneemme kiinni satamaan saavuttaessa heti laituriin ensimmäiseksi. Tässä otetaan kiinni kylki laituriin eikä poijua. Kipparinnan alku heitti köyden laiturin knaapin ympäri ja veti veneen kyljen kiinni laituriin. Ja sitten laitettiin keula kiinni rannan laituriin. Täällä on hyvät poijut sekä mahtava laituri. Ja laiturilla on sähköpistokkeet tarpeeksi monelle. Satamassa löytyy puuceet ja jätteiden lajittelu piste.

Satamassa on hieno ja monipuolinen satama talo veneilijöiden käytössä. Täällä oli kirjoja, tekemistä ja lastenvaunuja joita lainata. Laitureiden vieressä oli hiiligrillejä joissa tehdä herkku ruokia. Lisäksi täältä löytyy savustettua kalaa. Me ostimme savustetun siika kalasen. Vaihtoehtona olisi ollut ahven.  Illalla ostimme satamasta perheellemme ahvenanmaalaisia pannukakkuja joka olivat suussa sulava.

Sataman miljöö on todella sympaattinen ja palvelu on ystävällistä. Illalla kävelimme järvelle uimaan. Vesi oli lämmintä ja ruuhkaa järvellä ei ollut. Yö satamassa oli rauhallinen vaikka tuulen suunta vaihtui täydellisesti yön aikana.

Sataman läheisyydessä alkaa myös luontopolku joka on satamasta lähtien reilun 10 km. Mukaan kannattaa varata riittävästi juotavaa ja evästä. Eikä huono jalkaisten kannata lähteä tekemään koko kierrosta. Mutta hieno kierros oli. Hiidenkirnuja ja hienoja maisemia.

Saarella on myös söpö ja monipuolinen ruokakauppa josta meidän perhe löysi itselleen monenlaisia "tarpeellisia" juttuja kuten teineille karkkeja.


Tästä paikasta meidät tulee löytämään uudelleenkin. Onneksi Kastelholmassa vene naapuri kertoi paikasta.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kuvaus kivasta saaresta ja -satamasta!

    Onneksi bongasimme teidät Maarianhaminassa ja seilasimme Haniman vanavedessä Seglingeen.

    VastaaPoista
  2. Hieno paikka, ja ihana uida veneestä käsin kirkkaassa vedessä!

    VastaaPoista