Safire Mökki mainos

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Askel askeleelta, maili mailta...

 Välillä on hyvä kulkea askel askeleelta ihan rannallakin. Tänään täällä Rosalassa oli juuri sellainen päivä jolloin veneseurueemme jakautui pyöräilijöihin sekä kävelijöihin. Itse olin kävelijä neitimme kanssa. Lähdimme ulkoiluttamaan koiriamme ja en ollutkaan kertonut neidille minne menemme. Perinteiseen teinin tapaan hän ilmoitti jo hetken käveltyämme että voisimme kääntyä takaisin. Ei tainnut tyttö tietää minne joutuisi. Päivän kävelyt olivatkin meillä neljä ja puoli kilometriä.


 Rosala Bagaren sijaitsee satamasta ihan kävelymatkan päässä, noin kaksi kilometriä. Koirien kanssa kävellessä oli aikaa jutella teinin kanssa ja lopulta hän olikin iloisesti yllättynyt kun tulimme leipomon myymälän kohdalle. Hänellä ei ollut mitään tietoa tästä paikasta. Toki tuotteet olivat jo toivomus listalla. Matkaamme tarttui pussillinen munkkeja. Tässäkin jatkamme viime vuotisia linjaa, yritämme tukea paikallisia yrityksiä ja ostamme heidän tuotteita matkan varrella.


Kipparinnan pyörämatkan aikana tarttui toinen pussi munkkeja. Emme siis olleet keskustelleet keskenämme. Kipparinnan ja pojan retki suuntautui Rosalan Viikinkikylän suuntaan. Monesti olemme kävelleet sinne vaan emme vierailleet koskaan aikaisemmin. Poika kaverinsa kanssa pitivät paikasta kovasti. Eikä Kipparinnakaan moittinut ollenkaan paikkaa. 


Kun Viikinkikylän katselu oli suoritettu oli heillä aikaa vielä Hiittisen kirkonkylän katseluun. Aikanaan täällä oli kirkkoherrana äitini kaveri. Kirkko on kaunis puukirkko hautausmaan ympäröimänä.  Kylässä on myös hyvin varustettu idyllinen kyläkauppa. On mukava poiketa tuollaisessa ostoksilla. 


Lopulta illalla päivällisen jälkeen pääsin tiskaamaan astiat sataman hyvässä tiskipaikassa. Onneksi tämmöiset tiskauspisteet lisääntyvät vuosi vuodelta. Tiskivedet menevät sinne minne kuuluvat ja vettä saa paremmin kuin veneestämme. Huomenna olemmekin menossa Saaristomeren hienoimman tiskauspisteen luokse. Eli liikumme taas kohta maili maililta lännemmäksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti